etusivulle

TURUN FILHARMONISEN ORKESTERIN YSTÄVÄT RY

TIEDOSTOT YHTEYSTIEDOT KESKUSTELU
 
   
 

TIEDOSTOT

ESITTELY

 

MIKSI APHILA

 

AphilA perustettiin vuonna 2001 joidenkin filharmonisten orkesterin ystävien aloitteesta. Ystäväyhdistyksen jäseniä yhdistää yhteinen kiinnostus ja rakkaus sinfoniseen musiikkiin.

AphilAn perusajatuksena on orkesterin ja yleisön välinen vuorovaikutus, joka luo eri toimintamuotojen verkoston. Tämän perusajatuksen pohjana on yhdistyksen edustama ystävyyden symboli - Amici, ystävät, vänner, friends. Tällä tavoin yhdistys haluaa osoittaa tukensa niin filharmonisen orkesterin kuin sen yksittäisten muusikkojen työlle.

Yhdistys haluaa innostaa orkesterin tärkeän aseman tunnustamiseen Turun kulttuurielämässä.

 

 

PANKKITILI

 
S-pankki 393900-10711745 

 

 

YHDISTYKSEN TOIMINTA

 

Tärkeintä AphilAn toiminnassa on antaa jäsenille mahdollisuus erilaisten tapahtumien kautta saada erilaisia näkökulmia klassiseen musiikkiin, joihin ei pelkästään konsertissa käymällä ole mahdollisuutta. Tällaisia toimintamuotoja ovat mm. vapaamuotoiset tapaamiset orkesterin muusikkojen kanssa, soitettavien musiikkikappaleiden tai solistien esittelyt ja konserttimatkat. Toiminnasta ja jäseneduista tiedotetaan jäsenkirjeillä.  

Ystävyyden symbolina AphilA jakaa vuosittain stipendin jollekin Turun filharmonisen orkesterin soittajalle. Stipendi voidaan käyttää esimerkiksi soittimen hankinnan, opintomatkan tai mestarikurssille osallistumisen osarahoitukseen.

 

 

HALLITUS

 

PÖYTÄKIRJA 20101121

 

 

JÄSENTIEDOTTEET

 

HUOM! MUISTA ILMOITTAA SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI!

 

Tiedotus sähköpostilla lisääntyy 

Aphilan hallitus on päättänyt panostaa sähköiseen jäsenkirjeeseen ja sähköpostilla tapahtuvaan pikatarjousten sekä muistutusten tekemiseen. Näin vähentämällä paperikirjeiden  määrää Aphila omalta osaltaan panostaa kestävään kehitykseen eikä kuormita ympäristöä.

Osa jäsenistä on jo postituslistalla, mutta ne jäsenet, jotka eivät vielä ole saaneet sähköpostia ja haluavat olla listalla, voivat lähettää liittymispyynnön osoitteseen tfo.aphila@gmail.com.

 

 

 

 

 

JÄSENKIRJE 2008/04/08

 

KROOKUSTEN JA NARSISSIEN KUKKIESSA

Hyvä AphilAn jäsen,
Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 6. maaliskuuta klo 17:30 Konserttitalon Studio-tilassa ennen illan konserttia. Vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus toimikaudelle 2008 ja vahvistettiin jäsenmaksu. Vuoden 2008 hallitus muodostuu seuraavista jäsenistä:
-Simo Malkamäki, puheenjohtaja
-Markku Suksi, varapuheenjohtaja
-Peter Häggblom, rahastonhoitaja
-Sanna Qvick, tiedotussihteeri
-Leena Järvelä, jäsen
-Jari Mänty, varajäsen
-Berit Valtonen, varajäsen
-Eija Huhtala, orkesterin edustaja
-Marja-Liisa Lieppinen, intendentti

Vuoden 2008 jäsenmaksut ovat:
-perusmaksu 17 €
-perhejäsen 8 €
-nuorisojäsen 5 €
-orkesterijäsen 8 €
-kannatusjäsen 100 €
Liittymismaksua ei peritä yksittäisiltä jäseniltä, kannatusjäseniltä se on 100 €.

Vuoden 2008 jäsenmaksun pyydämme maksaa huhtikuun loppuun mennessä AphilAn S-pankin tilille: 393900-10711745, viestinä "jäsenmaksu 2008".

Hallituksen apuna työskentelee kolme toimikuntaa. Niiden jäsenet ovat seuraavat:
1. Ohjelmatoimikunta: Riitta Heiniö, Berit Valtonen, Leena Järvelä, Jari Mänty, Tua Finell ja Anja Rönkä
2. Sidosryhmätoimikunta: Eija Huhtala, Peter Häggblom, Mirja Kainu ja Markku Suksi
3. Matkatoimikunta: Jussi Flykt ja Berit Valtonen
Näiden lisäksi hallitus päätti perustaa nuorisotoimikunnan, jonka vetäjäksi valittiin Sanna Qvick. Nuorisotoimikunnan tehtävänä on aktivoida ja saada nuoria mukaan AphilAn toimintaan.

Juhana Herttuan salonki la 19.4 klo 15 Turun linnassa

Juhana Herttuan salongissa la 19.4 klo 15 Turun linnassa soi Anton Dvorákin serenadit eri kokoonpanoin. Tilaisuuden isäntänä on ensimmäistä kertaa AphilA. Yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Markku Suksi juontaa konsertin. Tervetuloa kuuntelemaan!

La 14.6.2008 Ilmajoen Musiikkijuhlille Pohjalaiset–oopperaa katsomaan

AphilA järjestää oopperamatkan Ilmajoelle, jossa päästään seuraamaan aidossa pohjalaisessa maisemassa Leevi Madetojan suosittua Pohjalaiset-oopperaa. Matka tehdään linja-autolla. Lähtö Turusta on klo 8:00 Turun linja-autoasemalta tilausajolaiturilta ja paluu on suoraan oopperan jälkeen. Turussa ollaan takaisiin n. klo 22. Matkan hinta on 105 € (110 € ei-aphilalaiset), johon sisältyy matka Ilmajoelle ja takaisin, oopperalippu la 14.6. klo 15 esitykseen, väliaikakahvitus oopperan väliajalla, ruokailu Koskenkorvan Trahteerissa ennen oopperaa ja opastettu kiertoajelu, jonka aikana tutustutaan Ilmajoen nähtävyyksiin. Ilmoittautumiset 25.4. mennessä puheenjohtaja Simo Malkamäelle, gsm 0400 536 700 tai s-posti: simo.malkamaki@nettiviesti.fi . Ilmoitathan samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat. Lisätietoja oopperasta http://www.ilmajoenmusiikkijuhlat.fi/fi/pohjalaisia/ooppera.htm Tervetuloa kaikki siis sankoin joukoin mukaan!

Tiedotus sähköistyy

AphilAn tiedotus sähköistyy entisestään. Jäsenkirje pyritään lähettämään mahdollisimman monelle vain sähköisesti. Etuna sähköpostilistalla olemisesta ovat muistutukset jäsentapahtumista ja pikaedut sekä siellä tiedotetaan jäsenkirjeen mahdollisista muutoksista. Lähetä viesti Aphilan tiedotussihteeri Sanna Qvickille osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com, jos haluat sähköpostilistalle.

Tervetuloa AphilAn ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana vuorottelemaan AphilAn tiskillä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin lipun 2 eurolla. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 041 518 8305).

Tavataan konsertissa erinomaisen musiikin parissa! Muista hyödyntää AphilAn tapahtumat ja muista jäsenetusi!

 

 

JÄSENKIRJE 2008/06/30

 

LOUNATUULEN SIIVITTÄMÄNÄ KOHTI ELOKUUTA

 

Huhtikuu toi hyviä uutisia

La 19.4.2008 Turun linnassa Juhan Herttuan salongissa Dvorákin siivittämänä sai yhdistys hyviä uutisia. Konsertin väliajan jälkeen avattiin verohallitukselta tullut kirjekuori, joka sisälsi myönteisen päätöksen. Konsertin juontaja varapuheenjohtaja Markku Suksi julkisti tiedon. AphilA on saanut sille sen soitinrahastoon tehtäville lahjoituksille verovähennyskelpoisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että yritys tai yhteisö, joka lahjoittaa AphilAn soitinrahastoon tietyn summan rahaa, voi vähentää sen omassa tuloverotuksessaan. Asiasta tiedotetaan medialle orkesterin 1.9.2008 syyskauden avajaisten yhteydessä.

 

Onnistunut matka Ilmajoelle

24 rohkeaa aphilalaista suuntasi la 14.6. kohti Ilmajokea ja oopperanautintoa. Matkan anteina olivat lounas Trahterissa, kiertoajelu Ilmajoen maisemissa ja ulkoilmaesitys Madetojan Pohjalaisia oopperasta. Matkaraportti ilmestyy kesän aikana AphilAn uudistetuille verkkosivuille osoitteeseen http://www.aphila.fi .

 

AphilAn päiväretki Uittamon lavalle la 2.8.2008

Uittamon lavalla esiintyy Esa Pasa ja hänen yhtyeensä Yön Kulkijat. Esa Pasa on paremmin tunnettu AphilAn kunniajäsenenä, basso Matti Salminen. Turussa hänellä on mukanaan muusikkoystäviään; rumpali Mauri Liponkoski, basisti Kai Kivikoski, saksofonisti Eki Välilä sekä Sibelius-Akatemiassa Matin kanssa opiskellut hanuristi ja AphilAn hallituksen orkesteriedustajana pitkään toiminut Ari Hakulinen. Nostalgia-ilta Uittamon lavalla on lauantaina 2.8.2008, jolloin Esa Pasa yhtyeineen esiintyy klo 20–22. Ilta jatkuu aina kello 01 saakka, kun lavalle tanssittamaan saapuu 60-luvun popmusiikkia soittava turkulaisyhtye Legenda-66. Illan erikoisvieraana laulaa Annimaria Rinne, näyttelijä Tommi Rinteen tytär. AphilAlle on varattu 25 lippua, jotka myydään ennakkohintaan à 12 euroa.

Lippujen varaaminen käy joko sähköpostiosoitteella simo.malkamaki@nettiviesti.fi Simo Malkamälle. Liput tulee lunastaa maksamalla ne 15.7.2008 mennessä AphilAn matkatilille: Ålandsbanken 660100-1180140. Vain 25 nopeinta ehtii mukaan! Lippuja saattaa olla myynnissä vielä lavallakin, mutta hinta on silloin 15 euroa/kpl. Kokoonnumme la 2.8. kello 18 alkaen Café Börsissä (Eerikinkadun ja Kauppiaskadun kulma). 1970-luvun asu on suotava – paras asu palkitaan! Lähtö bussilla 9 (Kauppatori–Katariina) klo 18:45 tai 19:15.

 

Viulunrakennusnäyttely Konserttitalossa 2.-28.9.

Aphilan puheenjohtajan Simo Malkamäen kokoama viulurakennusnäyttely on esillä Konserttitalon tiloissa syyskuun ajan. Näyttelyn avajaisten ajankohdasta tiedotetaan sähköpostilla. Näyttelyn yhteyteen on suunnitteilla myös Tapio Vainiston vetämä Jousisoitinten huolto –esitelmä. Siitä lisätietoja tulee seuraavaan jäsenkirjeeseen.

Suunnitelmissa

Syksyllä päästään jälleen seuraamaan orkesterin iltaharjoituksia. Tällä kertaa on luvassa Tuomiokirkossa järjestettävä Itämeren Uusi Hansa –konsertti. Lisätietoja seuraavassa jäsenkirjeessä.         

 

 

Syksyllä on suunnitelmissa matka Tukholmaan 11-12.10.2008 viikonloppuna. ”Päivä Tukholmassa” on suunnitelmien mukaan seuraavanlainen: lähtö perjantai-iltana, saapuminen aamulla aikaisin Tukholmaan, jossa vapaavalintaista ohjelmaa aamupäivällä, kello 15 alkaen ooppera tai konsertti ja iltalaivalla takaisin Turkuun, johon palataan sunnuntaiaamuna.

Toinen vaihtoehto on kaksi päivää Tukholmassa, paluu sunnuntai-iltana lentäen (Turussa klo 0:40). Klo 15 ohjelman lisäksi sekä Ruotsin radion sinfoniaorkesteri että Kuninkaallinen filharmoninen orkesteri (jolla tietojen mukaan on ystäväyhdistys - tapaamista selvitetään) on hienoja konsertteja lauantaisin ja sunnuntaisin. Radiolla on sunnuntaibrunssi-mahdollisuus ennen iltapäivän konserttia ja Kuninkaallisen filharmonikkojen konserttitalon opastettu kierros voisi olla ohjelmassa ennen lauantain matineaa.

Kertokaa pikaisesti kumpi vaihtoehto kiinnostaa sähköpostilla

bevaltonen@gmail.com

 

Jäsenetuja

TFO:n syyskuun käsiohjelma jäsenille maksutta. Muistathan mainita olevasi AphilAn jäsen.

 

Konserttitalon lippukassalta ostettuna Pekka ja susi CD aphilalaisille

henkilökuntahintaan à 12 €.

 

Kaksi lippua yhden hinnalla Juhana Herttuan musiikkisalonkeihin la 20.9. ja la 18.10. klo 15. Syyskuussa kuullaan puhallinmusiikkia ja lokakuussa säveltäjäniminä ovat Rautavaara, Schumann ja Gabaye. Tervetuloa!

 

Tiedotus sähköistyy

AphilAn tiedotus sähköistyy entisestään. Jäsenkirje pyritään lähettämään mahdollisimman monelle vain sähköisesti. Etuna sähköpostilistalla olemisesta ovat muistutukset jäsentapahtumista ja pikaedut sekä siellä tiedotetaan jäsenkirjeen mahdollisista muutoksista.

Lähetä viesti Aphilan tiedotussihteeri Sanna Qvickille osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com, jos haluat sähköpostilistalle.

 

 

Tervetuloa AphilAn ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana vuorottelemaan AphilAn tiskillä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin lipun 2 eurolla. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 041 518 8305).

 

Tavataan konsertissa syksyllä erinomaisen musiikin parissa!

Muista hyödyntää AphilAn tapahtumat ja muista jäsenetusi!

 

 

 

 

JÄSENKIRJE 2008/08/26

 

 

VIULUN MUOTOKIELI KERTOO TARINAA

 

Esa Pasan nostalginen esiintyminen Uittamon lavalla la 2.8.

Uittamon lavalla esiintyi la 2.8. Esa Pasa ja hänen yhtyeensä Yön Kulkijat muistellen menneitä aikoja. Esa Pasa on paremmin tunnettu AphilAn kunniajäsenenä, basso Matti Salmisena. Valikoitu joukko AphilAn jäseniä oli riemukkaassa illassa mukana. Puheenjohtaja Simo Malkamäki ja aphilalainen Mirja Kainu ojensivat AphilAn puolesta laulajamestarille shampanjapullon ja kertoivat yhdistyksen kuulumisia. Matti Salmisen hunajaista bassoa voi kuulla Turussa vielä to 4.9. klo 19:00 alkavassa Sankarielämää Åbossa ja Savossa –yhteiskonsertissa, jossa kuullaan Rid Wagnerin ja Rid Straussin tuotantoa.

 

Syksyn konserttikauden avajaiset Konserttitalolla ma 1.9. klo 13:00

Aphilalaiset ovat sydämellisesti tervetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin ma 1.9.
klo 13:00 Konserttitalolle. Avajaisissa esitellään syksyn TFO:n konserttikalenterin lisäksi syyskuussa Konserttitalolla esillä oleva Viulunrakennusnäyttely sekä AphilAn soitinrahasto.  

 

Viulunrakennusnäyttely Konserttitalossa 1.-28.9.

Aphilan puheenjohtajan Simo Malkamäen kokoama viulurakennusnäyttely on esillä Konserttitalon tiloissa syyskuun ajan. Konserttitalon ala-aulassa oleva näyttely esittelee Turun seudulla tehtyjä jousisoittimia, viulunrakentajan työvälineitä ja viulun osia. Esillä on myös vanhoja työkaluja ja viuluja. Näyttelyn taustalla on suomalainen viulunrakennusperinne, jota tiedetään harjoitetun jo 1700-luvulla Turun seudulla. Varsinais-Suomen Viulunrakentajat ry jatkaa tätä perinnettä 25 jäsenen voimin.

 

Tapio Vainiston luento tiistaina 16.9. Konserttitalolla klo 18:00

Viulunrakennusnäyttelyyn liittyen Varsinais-Suomen Viulunrakentajien puheenjohtaja

Tapio Vainiston johdolla erikoisilta 16.9. klo 18:00 Konserttitalon kahvilassa: kuulemme valitut palat jousisoitinten anatomiasta. Näe soittimia sisä- ja ulkopuolelta, kokonaisina ja palasina, valmiina ja keskeneräisinä sekä kuule kiehtovat tarinat arvoviulujen vaiheista. Tilaisuuteen jaetaan ennakkolippuja Konserttitalon lippukassalla ensimmäiselle 80:lle. Otathan huomioon Lippukassan uudet aukioloajat: ma-pe klo 12-18 ja tuntia ennen konserttia! Nopeimmat tervetuloa!

 

Selviydy sinfoniasta -tilaisuus pe 26.9. klo 18:00

Pitkästä aikaa pidetään Selviydy sinfoniasta –tilaisuus ennen pe 26.9. konserttia. Uudet AphilAn jäsenet pääsevät tutustumaan sinfonioiden salaisuuksiin ja kurkistamaan tilaisuuden päätteeksi elämään estradin takana. Kierroksen jälkeen voi heti testata illan konsertissa, kuinka avautuvat Tsaikovskin Pateettisen sinfonian salat. Luennon aikana herkutellaan kakulla tai suolaisella piiraalla kahvin/teen kanssa. Paketin hinta on 17€ sisältäen konserttilipun, esittelyn ja tarjoilun. Nyt siis AphilAn jäsenillä on mahdollisuus rekrytoida niin tuttunsa kuin ystävänsä rakkaan harrastuksen pariin ja Selviydy sinfoniasta –tilaisuuden avulla uudet aphilalaiset pääsevät mukaan tähän harrastukseen pikavauhtia. Ennakkoilmoittautumiset suoraan orchestra@turku.fi ma 22.9.2008 mennessä.

 

Jälkikaiku pe 24.10. konsertin jälkeen Konserttitalon kahvilassa

Jää 24.10. konsertin jälkeen Konserttitalon kahvilaan hyvään seuraan kuulemaan konsertin jälkikaikuja sekä jaa omia kokemuksiasi Atso Almilan ja Janne Mertasen tähdittämästä illasta viinilasin ääressä. Aphilan jäsenkortilla, joka jaetaan jäsenmaksun maksaneille jäsenille syyskuun aikana, saa lasin viiniä ilmaiseksi Aphilan omasta pisteestä. Viinistä kiinnostuneille myös tiedoksi, että Konserttitalon uusi ravintoloitsija Kanresta Oy järjestää ennen 23. ja 24.10. konsertteja alkaen klo 17.30 viini-illan, jossa asiantuntija esittelee ja maistattaa kolmea eri viiniä ja palanpainikkeeksi on pientä purtavaa. Viiniesittelyn hinta on 12€. Lisätietoja viini-illasta: Ravintolapäällikkö Mari Saarinen, gsm 045 7730 5981, turunkonserttitalo@kanresta.fi

 

Iltaharjoituksia seuraamaan Tuomiokirkkoon to 30.10. klo 18:30 alkaen

To 30.10. harjoitellaan Tuomiokirkossa pe 31.10. klo 19:00 olevan Itämeren Uusi Hansa –konsertin ohjelmistoa. Konsertissa kuullaan virolaisen Arvo Pärtin ja latvialaisen Peteris Vasksin musiikkia sekä Mozartin Requiem. Aphilalaiset ovat tervetulleita seuraamaan konsertin iltaharjoituksia klo 18:30 alkaen. Tilaisuuteen voi tuoda ystävän mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

 

Matkasuunnitelmat muuttuneet      

Suunnitelmat matkasta Tukholmaan ovat jäissä matkajärjestelyiden

vaikeuden vuoksi.

Ruotsin lautat ovat syksyisin erilaisista syistä suosittuja, joten emme saa toivotulle viikonlopulle laivalippuja. Joten matka siirretään vuoden vaihteen yli. Seuraavassa jäsenkirjeessä kerrotaan matkasta lisää. Pahoittelemme tilannetta.

 

Jäsenetuja

TFO:n syyskuun käsiohjelma jäsenille maksutta. Muistathan mainita olevasi AphilAn jäsen.

 

Konserttitalon lippukassalta ostettuna Pekka ja susi CD aphilalaisille

henkilökuntahintaan à 12 €.

 

Kaksi lippua yhden hinnalla Juhana Herttuan musiikkisalonkeihin la 20.9. ja la 18.10. klo 15. Syyskuussa kuullaan puhallinmusiikkia ja lokakuussa säveltäjäniminä ovat Rautavaara, Schumann ja Gabaye. Tervetuloa!

 

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi .

 

AphilAn uudet verkkosivut näkyvissä

AphilAn uudet verkkosivut on avattu osoitteessa http://www.aphila.fi . Kommentteja sivuista ja kehittämisehdotuksia otetaan vastaan osoitteessa tfo.aphila@gmail.com . Samaan osoitteeseen vi lähettää viestin, jos haluat liittyä AphilAn sähköpostilistalle.

 

Tervetuloa AphilAn ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana vuorottelemaan AphilAn tiskillä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin lipun 2 eurolla. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 041 518 8305).

 

 

Tavataan konsertissa syksyllä erinomaisen musiikin parissa!

Muista hyödyntää AphilAn

tapahtumat ja muista jäsenetusi!

 

 

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

JÄSENKIRJE 2008/10/15

 

 

VUODEN VAIHDETTA KOHTI UUDELLA JÄSENKORTILLA

 

Oheisen jäsenkirjeen mukana lähetämme kaikille jäsenmaksun maksaneille jäsenkortin kaudelle 2008-2009, joka on voimassa 31.3.2009 asti. Jäsenkortin otat käyttöösi kirjoittamalla nimesi sille varattuun kohtaan. Jos jäsenkortti puuttuu ja olet maksanut jäsenmaksun, ota yhteyttä infosihteeriin s-postilla tfo.aphila@gmail.com.

 

Jälkikaiku pe 24.10. konsertin jälkeen Konserttitalon kahvilassa

Jää 24.10. konsertin jälkeen Konserttitalon kahvilaan hyvään seuraan kuulemaan konsertin jälkikaikuja sekä jaa omia kokemuksiasi Atso Almilan ja Janne Mertasen tähdittämästä illasta viinilasin ääressä. Aphilan jäsenkortilla, joka jaetaan jäsenmaksun maksaneille jäsenille syyskuun aikana, saa lasin viiniä ilmaiseksi Aphilan omasta pisteestä. Viinistä kiinnostuneille myös tiedoksi, että Konserttitalon uusi ravintoloitsija Kanresta Oy järjestää ennen 23. ja 24.10. konsertteja alkaen klo 17.30 viini-illan, jossa asiantuntija esittelee ja maistattaa kolmea eri viiniä ja palanpainikkeeksi on pientä purtavaa. Viiniesittelyn hinta on 12€. Lisätietoja

viini-illasta: Ravintolapäällikkö Mari Saarinen, gsm 045 7730 5981,

turunkonserttitalo@kanresta.fi

 

Iltaharjoituksia seuraamaan Tuomiokirkkoon to 30.10. klo 18:45 alkaen

To 30.10. harjoitellaan Tuomiokirkossa pe 31.10. klo 19:00 olevan Itämeren Uusi Hansa –konsertin ohjelmistoa. Konsertissa kuullaan virolaisen Arvo Pärtin ja latvialaisen Peteris Vasksin musiikkia sekä Mozartin Requiem. Aphilalaiset ovat tervetulleita seuraamaan konsertin iltaharjoituksia klo 18:45 alkaen. Tilaisuuteen voi tuoda ystävän mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

 

Huom. 31.10. konserttiin lipun lunastaneille aphilalaisille on varattu pari penkkiriviä Tuomiokirkon etuosasta!

 

Aphila avustaa Itsenäisyyspäivän konserttilippujen jaossa

Konserttitalolla pe 21.11.2007 AphilAn vapaehtoiset avustavat klo 12:00 alkaen Itsenäisyyspäivän konserttilippujen jakotilaisuudessa. Vapaaehtoisia pyydetään ilmoittautumaan Riitta Heiniölle, gsm 041 518 8305. Palkkiona avustajille on joko

klo 13:00 tai klo 16:00 Itsenäisyyspäivän konsertin liput jonottamatta sekä kutsuvieraslippu Joulukonserttiin. Konserttitalon kahvio, jossa voi vaikka nauttia lounasta on samaan aikaan auki.

 

Aphilalaisten pikkujoulut pe 12.12. Joulukonsertin jälkeen

Turun filharmonisen orkesteri ja Puolalan musiikkiluokkien kuoro tunnelmoivat kapellimestari Pertti Pekkasen johdolla tunnettujen  joululaulujen sävelin pe 12.12. klo 19:00 alkavassa konsertissa. Tässä konsertissa saa laulaa mukana!

 

Konsertin jälkeen AphilA:n jäsenet viettävät pikkujoulua Konserttitalon kahvilassa. Tarjolla on kylmiä, jouluisia salaatteja ja muuta pientä. Makuhermot avaa lämmin glögi, joka nautitaan tervetuliasmaljana. Pikkujoulun menu (glögi ja ruuat) maksaa 15 €/ henkilö. Jokainen maksaa  omat juomansa. Ilmoittautumiset pikkujouluun ma 8.12. mennessä  AphilAn varapuheenjohtajalle Leena Järvelälle joko sähköpostilla leena.jarvela@salo.fi tai puhelimitse iltaisin ja viikonloppuna 044-279 3354. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrothan ruoka-aineallergiasi tai kasvis- ym. diettitiedot.

 

Tulossa: AphilAn matka Tallinnaan 17.1.2009

Tammikuussa on suunnitteilla matka Tallinnaan katsomaan Tallinnan oopperan produktiota Puccinin oopperasta Tosca. La 17.1. aamulla lähdetään Turusta, illalla on oopperan näytös, yövytään Tallinnassa neljän tähden hotellissa ja seuraavana päivänä on paluu Turkuun. Hinta-arvio on 150 € + bussimatka. Ennakkoilmoittautumiset puheenjohtaja Simo Malkamäelle sähköpostilla s-posti: simo.malkamaki@gmail.com tai puhelimitse gsm 0400 536700

 

Jäsenetuja

Joulunodotukseen: Konserttitalon lippukassalta ostettuna Juha

Uusitalon CD ”The Wonder of Christmas” ja lippu orkesterin

Perinteiseen Joulukonserttiin pakettihintaan 35€

täysihintainen/31€ eläkeläiset (norm. 40,95€/26,95€).

 

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi.

Konserttitalon lippukassan uudet aukioloajat sekä puhelinpalvelu
Konserttitalon lippukassa on avoinna tammikuun alusta tiistaista perjantaihin
klo 12-18 sekä tuntia ennen esityksiä. Lippuja kaikkiin konserttitalolla järjestettäviin konsertteihin saa jo nyt kaikista Lippupisteen myyntipisteistä sekä R-kioskeista. Lippupisteen puhelinpalvelu 0600-900 900 (1,75€/min+pvm) palvelee joka päivä klo 7-22 ja lipun osto onnistuu myös Internetistä
www.lippu.fi.
 

 

Tervetuloa AphilAn uusitulle ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä.

Nyt AphilAn ständi on konserttien käsiohjelmamyyntipöydän yhteydessä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan AphilAn toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmi! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 041 518 8305).

 

Muista hyödyntää AphilAn tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

JÄSENKIRJE 2008/12/03

 
Jäsenkirje 6/2008   3.12.2008

…Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin!...



Jäsenasiaa

Vuonna 2008 on AphilA saanut ennätykselliset 35 uutta jäsentä. Tervetuloa siis mukaan toimintaan: Aaltonen Tuula, Arola Aila, Golderg Harvey, Hallamaa-Goldberg Aila, Herlevi Kristiina, Innanen Reijo, Kangas Marja-Liisa, Karhu Margit, Keskinen Tarja, Ketola Jorma, Kiminki Kari, Korhonen Anna-Maija, Koskinen Anneli, Laitila Maarit, Lehti Marjatta, Lehto Maija, Luoto Irmeli, Mironenko Olga, Mäkelä Johanna, Nevala Päivi, Niemi Irma, Niva Ilkka, Passi Marja-Liisa, Pietarinen Juhani, Pulkkinen  Barbara, Raitmaa  Pirkko-Liisa, Saarela Perttu, Saarela Ulla, Salomaa Timo, Sillanpää Katriina, Särkkä Liisa, Söderholm Eira, Tick Seija, Uusaho Arja, Vuorinen Sirkka-Liisa ja Vanamo Visa.

Muistutus vielä maksamattomista jäsenmaksuista lähtee tämän kirjeen mukana erillisenä karhuna, joten jos sellaista ei ole tässä kirjeen mukana, niin maksusi on kunnossa. HUOM. Viime kirjeen jälkeen liittyneet tai jäsen maksunsa maksaneet voivat noutaa oman jäsenkorttinsa maksulappua vastaan konsertti-iltoina AphilAn ständiltä.

Tanssiteatteri ERIN Näkymättömät unet teosesittely ti 9.12. klo 18:00
Joulukuussa Tanssiteatteri ERI näyttää katsojilleen ihania unennäkyjä. Illan aluksi kuullaan klassisia kiehtovia kehtolauluja aina Brahmsista Helismaahan. Toisen puoliajan kruunaa Tero-Pekka Henellin Dreams Invisible -jousikvarteton kantaesitys. Ti 9.12. Aphilan jäsenet saavat kuulla Tero-Pekan kertomana teoksen taustoja klo 18:00 alkavassa teosesittelyssä studio ERIssä. Illan näytös alkaa klo 19:00 ja siihen aphilalaiset saavat liput  2 euron alennuksella jäsenkorttia vilauttamalla, muuten liput maksavat 20 / 14 €. Tervetuloa!

Aphilalaisten pikkujoulut pe 12.12. Joulukonsertin jälkeen
Turun filharmonisen orkesteri ja Puolalan musiikkiluokkien kuoro tunnelmoivat kapellimestari Pertti Pekkasen johdolla tunnettujen  joululaulujen sävelin pe 12.12. klo 19:00 alkavassa konsertissa. Tässä konsertissa saa laulaa mukana!

Konsertin jälkeen n. klo 20:30 alkaen AphilA:n jäsenet viettävät pikkujoulua Ravintola Tomatessa, Brahenkatu 20 (huom. muuttunut paikka!). Tarjolla on kevyt illallinen. Makuhermot avaa lämmin glögi, joka nautitaan tervetuliasmaljana. Pikkujoulun menu (glögi ja illallinen) maksaa 15 €/ henkilö. Maksu kerätään tilaisuudessa, joten varauduthan tasarahalla. Jokainen maksaa omat juomansa. Ilmoittautumiset pikkujouluun ma 8.12. mennessä AphilAn varapuheenjohtajalle Leena Järvelälle joko sähköpostilla leena.jarvela@salo.fi tai puhelimitse iltaisin ja viikonloppuna 044-279 3354. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrothan menutoivomuksen ja ruoka-aineallergiasi tai kasvis- ym. diettitiedot.

Kauko Lehtisen näyttelyn esittely WAM:issa ke 14.1.2009

Wäinö Aaltosen museon, Kauko Lehtisen retrospektiivinen näyttely on runsas, 250 teosta käsittävä katsaus tunnetun turkulaiseen kuvataiteen moniottelijan tuotantoon. Tämän näyttelyn esittelee aphilalaisille museolehtori Satu Reinikka ke 14.1.2009 klo 17:30 alkaen. Taiteilija itse on mahdollisesti mukana tilaisuudessa. Ryhmälippu on 5 €.

AphilAn matka Tallinnaan Toscan esitykseen la 17.1.2009

Aphilaisilla on upea mahdollisuus päästä katsomaan ja kuulemaan Puccinin Tosca –ooppera Kansallisooppera Estonian esityksenä. Oopperamatka Tallinnaan tehdään la 17.1.2009. Tallinnassa yövytään neljän tähden Tallink City-hotellissa joka sijaitsee Viru-keskuksen vieressä ja sieltä on lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Lähtö tapahtuu 17.1. Helsingistä Tallinkillä klo 10.30. Paluu on su 18.1. Tallinnasta klo 17.30, ts. Helsingissä ollaan aikataulun mukaan klo 19.30.
 
Matkan hinta on 140 € sisältäen majoituksen hotelli Tallink City:n 2hh huoneessa, hotellin buffet-aamiaisen, laivamatkat, kuljetukset sataman ja hotellin välillä, oopperalipun sekä runsaan väliaikatarjoilun. Yhteinen illallinen järjestetään, jos siihen löytyy innokkaita. Hinta 1hh huoneessa 180 €. Hintoihin ei siis sisälly Turku - Helsinki matkaa. Sellainen järjestetään mikäli mielenkiintoa eli lähtijöitä Turusta ilmenee riittävästi.
 
Sitova ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla matka 10.12 mennessä Aphilan tilille ÅAB 660100-1180140 (140 € 2hh huone tai 180 € 1hh huone, viesti Tosca). Lisäksi matkalle lähteviä pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse joko Visa Vanamolle, visa.vanamo@pp.inet.fi tai puheenjohtajalle Simo Malkamäelle, simo.malkamaki@gmail.com, gsm 0400 536 700:
- koko nimi + syntymäaika, ei sotu-tunnusta
- toivomusta huonekaverista, jos ei asu 1 hh:ssa
- kiinnostus osallistua yhteiselle illalliselle
- osallistuuko Turku-Helsinki ja/tai Helsinki-Turku väliseen yhteiseen bussimatkaan, jos sellainen järjestetään
 
Huom. Matkalle on varattu 30 paikkaa ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja matkajärjestelyistä puheenjohtaja Simo Malkamäeltä (simo.malkamaki@gmail.com) ja itse ooppera esityksestä http://www.opera.ee/14842?view=3&date=17-01-2009

Jäsenetuja
Joulunodotukseen: Konserttitalon lippukassalta ostettuna Juha Uusitalon CD "The Wonder of Christmas" ja lippu orkesterin Perinteiseen Joulukonserttiin pakettihintaan 35€ täysihintainen/31€ eläkeläiset (norm. 40,95€/26,95€).

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi.

Tervetuloa AphilAn uusitulle ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan AphilAn toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 044 518 8306 – huom. muuttunut puhelinnumero).

Muista hyödyntää AphilAn tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi



Joulurauhaa ja tapahtumarikasta uutta vuotta 2009!

 

 

JÄSENKIRJE 2009/02/14

 

YSTÄVYYS ON AURINGONSÄDE, JOKA LÄMMITTÄÄ PILVISENÄKIN PÄIVÄNÄ – Hyvää ystävänpäivää!

 

Hyvä AphilAn jäsen,

Kutsu vuosikokoukseen pe 6.3.2009 klo 17:00 Turun Konserttitalolle

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n lakisäänteinen vuosikokous pidetään perjantaina 6. maaliskuuta klo 17:00 Konserttitalon Studiossa (sisäänkäynti Sibeliuskatu 2 A) ennen illan varaslähtöä ja sinfoniakonserttia, jonne jälkimmäiseen kokoukseen osallistujat saavat ilmaisen lipun. Konsertissa kuullaan tunnelmia Tonavan rannalta. Tunnelmia konsertissa tulkitsee Petri Sakarin johtaman Turun filharmonisen orkesterin lisäksi pianisti Paavali Jumppanen. Illan säveltäjiä ovat Johan Strauß nuor., Arnold Schöberg, Anton Webern ja Johannes Brahms. Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat, ks. tarkemmin kirjeen lopusta: Vuosikokouksen esityslista.

           

Jos sinulla on ehdotuksia seuran toimintaan olet kiinnostunut hallitus- tai toimikunta-

toiminnasta, niin ota yhteyttä joko puheenjohtaja Simo Malkamäkeen (gsm 0400 536 700) ennen kokousta.

           

          Tervetuloa!

 

 

Tapahtunutta

Tammikuun 14. päivänä 12 aphilalaista oli tutustumassa Wäinö Aaltosen museossa

Kauko Lehtisen retrospektiiviseen näyttelyyn itse taiteilija Lehtisen johdolla.  Puolitoistatuntinen hauska kierros sisälsi vauhdikasta tarinointia työstämisestä, yksittäisistä töistä ja elämästä anekdootteineen – elävää kulttuurihistoriaa koko kierros. Mukana ollut museon oma opas jäi armotta kuunteluoppilaaksi Lehtisen kertoessa. Kiitokset vielä Kauko Lehtiselle taiteensa elävöittämisestä!

 

Tammikuun 17. päivänä 27 reipasta retkeläistä lähti kohti Tallinnaa, sillä AphilA järjesti oopperamatkan Kansallisooppera Estonian Toscan esitykseen. Tunnelmaan päästiin bussissa kuullun Puccinin säveltäjäesittelyn avulla. Tallinnassa yövyttiin Tallink City –hotellissa, joka oli ihan kävelymatkan päässä itse oopperasta ja Tallinnan vanhasta kaupungista. Mielipiteitä jakanut Toscan esitys oli kaikille elämys ja kaikki palasivat tältä retkeltä seuraavana iltana paljon rikkaampina

           

 

Soitinesittelyssä Tuuba to 19.3.2009 ja pe 20.3.2009 klo 18:00 Studiossa

Muusikko Helge Rautiainen esittelee aphilalaisille uhkeaa soitintansa to 19.3. ja pe 20.3. klo 18:00 alkaen Turun konserttitalon Studiossa (Sisäänkäynti Sibeliuksenkatu 2A) ennen illan ”Näyttelykuvia Venäjältä ja Ruotsista - Ystävät Itämerellä” aiheista konserttia, jossa säveltäjäniminä ovat Lidholm, Shostakovitsh ja Musorgski. Esitys on lyhyt ja naseva, joten sen jälkeen ja ennen konserttia ehtii vielä nauttia kahvion antimista tai varaamaan väliaikatarjoilun.

 

 

Tervetuloa Tuomiokirkon konserttiin pe 10.4.2009 klo 19:00

Pitkäperjantaina 10.4. hiljentyen pysähdymme kuuntelemaan Haydnin Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä ja Pärtin Trisagion. Konsertissa lausujana toimii tuomiorovasti Rauno Heikola ja kapellimestarina Juha Kangas. Tuomiokirkon konserttiin on aphilalaisille varattu erikseen paikkoja. Paikoille pääsy edellyttää jäsenkortin näyttämistä.

 

 

 

Tulossa toukokuussa: Tutustuminen Aboa Vetus –museon Turku Biennaali 2009 – Pinta -näyttelyyn

Toukokuussa Floran päivänä 13.5. klo 17:30 alkaen Aphilan jäsenet pääsevät tutustumaan juuri avattuun näyttelyyn Turku Biennaali 2009 – Pinta. Näyttelyssä on teoksia mm. turkulaista Saara Ekströmiltä, Minna Havukaiselta ja työryhmä IC-98:lta. Lisätietoja näyttelystä ja tilaisuudesta seuraavassa jäsenkirjeessä, joka ilmestyy maaliskuussa. Päivä kannattaa merkitä jo kalenteriin. 

Lisätietoja näyttelystä myös näyttelyn omilla verkkosivuilla: http://www.turkubiennaali.fi

 

 

Joulukuussa oopperaan – varaa paikkasi nyt!

Syyskuussa ensi-iltansa saava Åbo Svenska Teaterin ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistuotanto Mozartin oopperasta ”Cosi fan tutte” on varmasti syyskauden tapaus.    

Orkesterin kapellimestarina on vuoden 2006 Don Giovanni tuotannosta tutuksi tullut

Howard Arman. Rooleissa nähdään mm. turkulaissyntyiset Riikka Sirén ja Essi Luttinen.

 

Aphilalle on varattu 30 lippua à 40 euron hintaan ”Cosi fan tutten” esitykseen lauantaina 12.12.2009. Liput menevät nopeasti, joten varaa lippusi jo nyt! Ilmoittautumisia ottaa vastaan Riitta Heiniö (gsm 044 518 8306, s-posti: riitta.heinio@kolumbus.fi). Maksu suoritetaan 30.4.2009 mennessä Aphilan tilille ÅAB 660100-1180140. Kirjoita viestiosioon viesti

”Cosi fan tutte”.

 

 

Jäsenetuja

Kaksin tanssiaisiin  – vapaalipuilla sinfoniaan

Kun ostat viimeistään 25.2. Konserttitalon lippukassalta kaksi normaalihintaista lippua perinteisiin filharmonikoiden Konserttitanssiaisiin 28.2., saat Aphilan jäsenkorttia  näyttämällä kaksi vapaalippua valitsemaasi kevään sinfoniasarjan perjantaikonserttiin.

 

Ystävä mukaan myös Mendelssohniin

Tuo ystäväsi lastenlipulla (á 7 €) kuulemaan taiturillisen Elina Vähälän tulkinta Mendelssohnin viulukonsertosta ja seuraamaan, kuinka taiteellinen johtajamme jatkaa suururakkaansa Bruckner-sarjan parissa 2. ja 3.4. Alennus vain Aphilan jäsenkorttia näyttämällä.

 

Lapsille ja lapsenmielisille

Kevään lastenjuhliin ja tuliaisiksi orkesterin omat , veikeät Pekka ja susi CD ja muki yhteishintaan 22€ (norm. 30€). Tarjous voimassa maaliskuun loppuun.

 

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi.

 

 

Tervetuloa AphilAn uusitulle ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan AphilAn toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 044 518 8306).

 

 

 

Muista hyödyntää AphilAn tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

 

 

 

 

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry            KOKOUSKUTSU / Esityslista

Åbo filharmoniska orkesters vänner rf                MÖTESKALLELSE / Föredragningslista

 

 

VUOSIKOKOUS / ÅRSMÖTE

 

Aika/tid        perjataina 6.3.2009 klo 17:00 / fredagen den 6 mars 2009 kl. 17:00

Paikka/plats Konserttitalon Studio / Konserthusets Studio

                   Sibeliuksenkatu 2 A  / Sibeliusgatan 2 A 

 

1

Kokouksen avaaminen / Öppning av mötet

 

2

Kokouksen järjestäytyminen / Konstituering av mötet

                   valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja                     tarvittaessa ääntenlaskijaa/val av mötets ordförande, sekreterare, två                                       protokolljusterare och eventuella rösträknare

 

3

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus / Mötets beslutförhet

 

4

Kokouksen esityslistan hyväksyminen / Godkännande av föredragningslistan 

 

5

Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 2008 /

Föreläggande av bokslut och årsberättelse 2008, samt revisorernas berättelse.

 

6

Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille / Beslut angående fastställandet av bokslutet och beviljandet av ansvarsfrihet för styrelsen och andra räkenskapsskyldiga.

 

7

Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudet vuodelle 2009 / Fastställande av verksamhetsplan, budget och storleken på anslutningsavgiften och medlemsavgiften för år 2009

 

8

Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet /

Val av styrelsens ordförande och övriga medlemmar

 

9

Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat /
Val av en eller två revisorer och revisorssuppleanter 

 

10

Jäsenten terveiset yhdistyksen hallitukselle/Medlemmarnas önskemål till styrelsen

Kokouksen päättäminen / mötets avslutning

 

 

JÄSENKIRJE 2009/04/08

 

Jäsenkirje 2/2009

8.4.2009

 

PÄÄSIÄISEEN HILJENNYTÄÄN HAYDIN JA PÄRTIN SÄVELIN

 

Tervetuloa Tuomiokirkon konserttiin pe 10.4.2009 klo 19.00

Pitkäperjantaina 10.4. hiljentyen pysähdymme kuuntelemaan Haydnin Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä ja Pärtin Trisagion. Konsertissa lausujana toimii tuomirovasti Rauno Heikola ja kapellimestarina Juha Kangas. Tuomiokirkon konserttiin on aphilalaisille varattu erikseen paikkoja. Paikoille pääsy edellyttää jäsenkortin näyttämistä.

 

Joulukuussa oopperaan – maksa lippusi nyt!

 

Syyskuussa ensi-iltansa saava Åbo Svenska Teaterin ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistuotanto Mozartin oopperasta ”Cosi fan tutte” on varmasti syyskauden tapaus. Orkesterin kapellimestarina on vuoden 2006 Don Giovanni tuotannosta tutuksi tullut Howard Arman. Rooleissa nähdään mm. turkulaissyntyiset Riikka Sirén ja Essi Luttinen.

 

Aphilalle on varattu 30 lipua á 40 eurona hintaan ”Cosi fan tutten” esitykseen la 12.12. Ilmoittautumista hoitaa Riitta Heiniö, gsm 044 518 8606, s-posti riitta.heinio@kolumbus.fi. Maksu suoritetaan 30.4.2009 mennessä Aphilan tilille ÅAB 660100-1180140. Kirjoitathan viestiksi ”Cosi fan tutte” viestiosioon. Maksetut liput voi noutaa toukokuun aikana Konserttitalon kassalta.

 

Oopperan jälkeen on suunnitteilla AphilAn pikkujoulut Åbo Svenska Teaternin ravintolaan. Tilaisuuteen ovat kaikki aphilalaiset tervetulleita. Lisätietoja syksyn jäsenkirjeessä.

 

Tutustuminen Aboa Vetus –museon Turku Biennaali 2009 – Pinta näyttelyyn

 

Toukokuussa Floran päivänä 13.5. klo 17.30 alkaen Aphilan jäsenet pääsevät tutustumaan uuteen näyttelyyn Turku Biennaali 2009 – Pinta. Näyttelyssä on teoksia mm. turkulaiselta Saara Ekströmiltä, Minna Havukaiselta ja työryhmä IC-98:lta. Kokoonnutaan sään salliessa klo 17.30 museon puutarhaan, jossa muusikko Tanja Nisonen kertoo tulevasta solistitehtävästään la 16.5. Juhana Herttuan salongissa, jossa kuullaan Mozartin Käyrätorvikonserttossa, ja II konserttimestari Jukka Merjanen katsastaa orkesterin syksyn ohjelmaan. Näiden puheenvuorojen jälkeen alkaa opastettu näyttelykierros. Sisäänpääsy maksaa 6 euroa (ryhmälippu).

Lisätietoja näyttelystä näyttelyn omilla verkkosivuilla http://www.turkubiennaali.fi.

 

Tulevaa Turun filharmonikoiden ohjelmistoa:

Yleisön toivekonsertti 7. – 8.5. kapellimestari Tibor Bogányin johdolla

Turun filharmonisen orkesterin entinen ylikapellimestari Tibor Bogányi palaa Turkuun johtamaan kevätkauden viimeiset sinfoniakonsertit 7.5. ja 8.5. Kyseessä on toivekonsertti, jonka ohjelman ovat valinneet äänestämällä kausikorttiasiakkaat. Ohjelmassa on Beethovenin Coriolanus-alkusoitto, Elgarin Sellokonsertto ja Sibeliuksen Sinfonia nro 2. Illan solistina on sellotaiteilija Jan-Erik Gustafsson.

 

Turun musiikkijuhlien avajaiskonsertissa 8.8. konserttimestari Juha-Pekka Vikman solistina

Kapellimestari Pietari Inkisen johdolla kuullaan Rid Straussin metamorfoosi ja Mahlerin sinfonia nro 1. Inkinen soitta myös yhdessä Turun filharmonisen orkesterin 1. konserttimestarin Juha-Pekka Vikmanin kanssa Bachin Kaksoisviulukonserton.

 

Tervetuloa syyskauden avajaisiin ti 1.9. klo 13.00 Konserttitalolla

Aphilalaiset ovat sydämellisesti tarvetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin ti 1.9. klo 13.00 Konserttitalolle. Avajaisissa esitellään TFO:n syksyn ohjelmaa ja kuulumisia sekä pidetään levynjulkistustilaisuus.

 

Syyskauden avajaiskonsertti 3.9. ja 4.9.

Syksy alkaa rakastetuimmilla klassikoilla ja venäläismaestro Alexander Vedernikovin toivotulla uusintavierailulla.

 

Tervetuloa perjantain 4.9. konsertin jälkeen orkesterilaisten ja aphilalaisten yhteiseen jälki-istuntoon Panimoravintola Koulun Historian luokkaan. Tiedossa on tutustumista ja ajatusten vaihtoa yhteisistä asioista puolin ja toisin rennossa ilmapiirissä.

 

La 19.9. oopperamatka Ouluun – varaa paikkasi nyt!

Aphila matkustaa Ouluun katsomaan esitystä Aulis Sallisen oopperasta Punainen Viiva, joka pohjautuu Ilmari Kiannon romaaniin. Oopperan ohjauksesta vastaa kulttuurineuvos Leena Salonen. Aphilalaisille on varattu 30 paikkaa. Varaa paikkasi nyt Visa Vanamolta, sposti visa.vanamo@pp.inet.fi.

 

Matka tehdään aamujunalla Ouluun, jossa majoitutaan Radisson SAS hotellin 2 hengen huoneisiin. Huonehinta sisältää buffet-aamiaisen ja saunan/uima-allasosaston käytön aamulla. Hotelli sijaitsee Kauppatorin läheisyydessä. Oopperan esityspaikka Kaupunginteatteri on hotellilta reilun korttelin päässä. Oopperaesitys alkaa klo 19.00. Paluu Turkuun on seuraavana päivänä junalla. Hinta on 195 euroa/henkilö (sis. Meno-paluu junaliput, yksi yö kahden hengen huoneessa ja oopperalippu). Jos haluat majoittua yhden hengen huoneeseen, niin hinta on tuolloin 235 euroa. Maksu suoritetaan AphilAn tilille S-pankk 393900-10711745 14.8. mennessä.

 

Suunnitteilla matka Kööpenhaminaan keväällä 2010

Ennakkotietona jäsenistölle: AphilAn matka & ohjelmatoimikunta on suunnitellut toukokuulle 2010 matkaa Kööpenhaminaan tutustumaan paikalliseen oopperaan ja konserttitaloon.

Matkasta kiinnostuneet tarkkailkaa jäsenpostianne.

 

Jäsenetuja

Syyskuun käsiohjelma ilmaiseksi aphilalaisille kuittausta vastaan AphilAn ständilta.

 

Tervetuloa AphilAn uusitulle ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhdeydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisintä jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan AphilAn toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä!

Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle gsm 044 518 8306.

 

 

 

JÄSENKIRJE 2009/08/17

 

                                                                                                          Jäsenkirje 3/2009                                                                                                                                  17.8.2009

 

 

SYKSYSTÄ PUHTIA TALVEEN

 

 

Tervetuloa syyskauden avajaisiin ti 1.9. klo 13:00 Konserttitalolla

Aphilalaiset ovat sydämellisesti tervetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin ti 1.9.

klo 13:00 Konserttitalon kahvioon. Avajaisissa esitellään TFO:n syksyn ohjelmaa ja kerrotaan kuulumisia sekä avataan Vino-galleria.

 

Syyskauden avajaiskonsertti to 3.9. ja pe 4.9. klo 19:00 Konserttitalolla

Syksy alkaa rakastetuimmilla klassikoilla ja venäläismaestro Alexander Vedernikovin toivotulla uusintavierailulla. Orkesteri on suurien tunteiden äärellä, kun Konserttisalissa ilmoille kajahtaa Musorgskin Yö autiolla vuorella ja Rahmaninovin Sinfonisia tansseja sekä Andrei Pisarevin tulkitsemana Prokofjevin Pianokonsertto nro 2. Tervetuloa! Muistathan käsiohjelmaedun,

ks. alla.

 

Aphilalaisten ja orkesterilaisten treffit pe 4.9. konsertin jälkeen ravintola Koulussa

Tervetuloa perjantain 4.9. konsertin jälkeen orkesterilaisten ja aphilalaisten yhteiseen

jälki-istuntoon Panimoravintola Koulun Historian luokkaan. Tiedossa on tutustumista puolin ja toisin sekä ajatusten vaihtoa yhteisistä asioista rennossa ilmapiirissä. Suunnitteilla on mm.

Suomen toisten orkesterien ystäväyhdistysten kanssa yhteistapaamisen järjestäminen.

 

La 19.9. oopperamatkaa Ouluun – Aulis Sallisen Punainen viiva

Aphila matkustaa Ouluun katsomaan esitystä Aulis Sallisen oopperasta Punainen viiva, joka pohjautuu Ilmari Kiannon romaanin. Oopperan ohjauksesta vastaa kulttuurineuvos Leena Salonen. Aphilalaisille on varattu 10 paikkaa. Lippujen hinta on à 40 €. Varaa paikkasi nyt 31.8. mennessä Visa Vanamolta s-posti: visa.vanamo@pp.inet.fi . 

 

Matka tehdään aamujunalla Ouluun (edestakainen junalippu 128,18 €, jossa majoitutaan Radissonin SAS hotellin 2 hengen huoneisiin (75 €/2hh eli 37,50 €/henki). Huonehinta sisältää buffet-aamiaisen ja saunan/uima-allasosaston käytön aamulla. Hotelli sijaitsee Kauppatorin läheisyydessä. Oopperan esityspaikka Kaupunginteatteri on hotellilta reilun korttelin päässä. Oopperaesitys alkaa klo 19.00. Paluu Turkuun on seuraavana päivänä junalla. Hinta muodostuu lipuista (ooppera+juna) sekä hotellihuoneesta ja on yhteensä 205,68 €. Lippujen ja hotellin maksu suoritetaan Aphilan tilille S-pankki 393900-10711745  31.8. mennessä.

 

La 12.12. klo 16:00 ooppera Cosi fan tutte Åbo Svenska Teaterissa ja esityksen jälkeen pikkujoulut ravintola Koulussa

Syyskuussa ensi-iltansa saava Åbo Svenska Teaterin ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistuotanto Mozartin oopperasta ”Cosi fan tutte” on varmasti syyskauden tapaus.        

Orkesterin kapellimestarina on vuoden 2006 Don Giovanni tuotannosta tutuksi tullut

Howard Arman. Rooleissa nähdään mm. turkulaissyntyiset Riikka Sirén ja Essi Luttinen.

Oopperan kokonaiskesto on 3 tuntia.

 

Aphilalle varatut 30 lippua olivat jaossa keväällä, mutta esitykseen on saatavissa irtolippuja, joita voi tiedustella suoraan Turun kaupunginteatterin ja Åbo Svenska Teaternin lippukassoista sekä http://www.lippu.fi -osoitteesta.

 

 

Oopperan jatkot ja samalla Aphilan pikkujoulut vietetään panimoravintola Koulun toisen kerroksen kabinetissa. Menu ja muut lisätiedot ilmoitetaan myöhemmin sähköpostilla. Ilmoittautumiset ja mahdolliset ruoka-aineallergiat ti 30.11. mennessä Riitta Heiniölle,

gsm 044 518 8306, s-posti: riitta.heinio@kolumbus.fi. Maksu suoritetaan ti 30.11. mennessä Aphilan tilille ÅAB 660100-1180140. Kirjoitahan viestiksi ”pikkujoulut” viestiosioon.

 

Suunnitteilla matka Kööpenhaminaan tai Tukholmaan keväällä 2010

Ennakkotietona jäsenistölle: Aphilan matka & ohjelmatoimikunta on suunnitellut toukokuulle 2010 matkaa Kööpenhaminaan tutustumaan paikalliseen oopperaan ja/tai konserttitaloon.

Matkasta kiinnostuneet tarkkailkaa jäsenpostianne.

 

Jäsenetuja

Syyskuun käsiohjelma ilmaiseksi aphilalaisille jäsenkorttia vastaan Aphilan standiltä.

 

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi.

 

Etsitään vapaaehtoisia konsertti-iltoihin ohjelmamyyjiksi

Aphilalaisilla on ainutlaatuinen mahdollisuus kantaa kortensa kekoon orkesterin puolesta. Orkesteri on kääntynyt Aphilan puoleen etsiessään ohjelman myyjiä. Eli nyt peräänkuulutetaan vapaaehtoisia orkesterin ohjelmamyyjiksi kunkin kuukauden ensimmäisiksi konsertti-illoiksi. Tämä tarkoittaa syyskaudella 8 iltaa ja kevätkaudella 10 iltaa. Kuhunkin iltaan tarvitaan kaksi henkilöä. Myyjät saavat ilmaiset konserttiliput (jos kyseessä on kausikorttilainen, niin hän saa lipun johonkin muuhun TFO:n konserttiin). Ilmoittautumiset elokuun 28. päivään mennessä Anja Röngälle, gsm 050 467 3731, s-posti: anja.ronka@kolumbus.fi. 

 

Jäsenkirjeen postitus harventuu

Aphilan hallitus on päättänyt panostaa sähköiseen jäsenkirjeeseen ja sähköpostilla tapahtuvaan pikatarjousten sekä muistutusten tekemiseen. Näin vähentämällä paperikirjeiden määrää Aphila omalta osaltaan panostaa kestävään kehitykseen ja ei kuormita ympäristöä. Osa jäsenistä on jo postituslistalla, mutta ne jäsenet, jotka eivät vielä ole saaneet sähköpostia ja haluavat olla listalla, niin voivat lähettää liittymispyynnön osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com . Ole siis aktiivinen, niin saat jäsenyydestäsi kaiken hyödyn irti!

 

Tervetuloa AphilAn uusitulle ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä AphilAn toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja viimeisimpää jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan AphilAn toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 044 518 8306).

 

 

 

Muista hyödyntää AphilAn tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

JÄSENKIRJE 2009/11/03

 

Jäsenkirje 4/2009, 3.11.2009

RAKASTAVAISTEN KOULUN OPEILLA UUTEEN VUOTEEN

Hyvä Aphilan jäsen,

Kutsu vuosikokoukseen to 21.1.2010 klo 17.30 Turun konserttitalolle
Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n lakisääteinen vuosikokous pidetään torstaina 21. tammikuuta klo 17.30 Konserttitalon Studio-tilassa (sisäänkäynti Sibeliuskatu 2 A) ennen illan sinfoniakonserttia, jonne kokoukseen osallistujat saavat ilmaisen lipun. Illan konsertissa ollaan Petri Sakarin johdolla italialaisissa ja ranskalaisissa tunnelmissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tervetuloa!

La 12.12. klo 16.00 ooppera Cosi fan tutte Åbo Svenska Teaterissa ja esityksen jälkeen pikkujoulut ravintola Koulussa
Syyskuussa ensi-iltansa saanut Åbo Svenska Teaterin ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistuotanto Mozartin oopperasta "Cosi fan tutte" on todella ollut syyskauden tapaus. Esityksen kapellimestarina on Marko Autio. Rooleissa on nähty ja nähdään mm. turkulaissyntyiset Riikka Sirén ja Essi Luttinen. Oopperan kokonaiskesto on 3 tuntia. Aphilalaisia on tulossa la 12.12. näytökseen runsaasti, mutta vielä esitykseen on saatavissa irtolippuja, joita voi tiedustella suoraan Turun kaupunginteatterin ja Åbo Svenska Teaternin lippukassoista sekä
http://www.lippu.fi -osoitteesta.

Matkoja Suomen Wagner-seuran kanssa Tampereelle su 14.3.2010 ja Aphilan viikonloppu Tukholmassa 16.-18.4.2010

Aphilan jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan Suomen Wagner-seuran matkalle Tampereen Lohengrinin esitykseen su 14.3.2010, joka alkaa klo 15:00. Turusta oma linjaauto (hinta riippuen osanottomäärästä hinta max 25 €/hlö) lähtee klo 11.30 Aurakatu 2:sta. Maksu kyydistä kerätään autossa, jossa saat myös oopperalippusi. Varmista Peteriltä, onko lippuja /bussipaikkoja viim. 11.11.2009 osoitteella: peter.haggblom@suomenwagnerseura.org (tai puh 02-2322280, 041-5446922). Maksa oopperalippusi, kun olet saanut Peteriltä vahvistuksen viim. 13.11.2009 Suomen Wagnerseuran tilille Ålandsbanken 660100-1205046 viestillä ”Tampere Aphila”. Oopperalippujen hinnat Aphilan ja SWS:n jäsenille: Etupermanto 95 €, Takapermanto 83 € & Takaparveke 59 €. Ei-jäsenten lipunhintaan lisätään + 5 e (jäsenhinta pätee myös nyt liittyville uusille jäsenille). Lisätietoja: http://www.tampere-talo.fi/lohengrin/

 

Aphila ottaa suunnaksi Tukholman viikonloppuna 16.-18.4.2010. Lähtö on perjantaina 16.4.2010 klo 21:00 iltalaivalla (Viking Isabella) ja paluu Tukholmasta sunnuntai-aamulla klo 7:45 paikallista aikaa. Tukholmassa Aphila on varannut liput Figaron häät esitykseen ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään tutustumistilaisuus kulissien taakse. Lisätietoja itse esityksestä http://www.operan.se/templates/ShowDetails.aspx?id=2174 ja oopperan paikkakartta http://www.operan.se/templates/ListingIndex.aspx?id=2204.

Tukholman matkan hinta on n. 290 €/hlö. Hinta sisältää laivamatkat B2 hyteissä, laivalla mennessä aamiaisen & palatessa buffet-aterian, majoittumisen Tukholmassa la-su välisen yön kahden hengen huoneissa (hotelli Scandic Anglais) ja oopperaliput. Tarkempi hinta tulee tietoon vuoden vaihteen jälkeen, sillä oopperalippujen hinnat ovat laskettu tämänvuotisen hinnan mukaan. Aphilan varaus on toisella parveketasolla. Satamakuljetukset (satama-hotelli-satama 11 €/hlö) eivät sisälly hintaan. Sitovat ilmoittautumiset Visa Vanamolle sähköpostilla visa.vanamo@pp.inet.fi tai puhelimitse 10.2.2010 mennessä.

 

Jäsenetuja

Huom. jäsenkortti on voimassa toistaiseksi. Jos olet hukannut tai poistanut käytöstä oman korttisi, niin saat uuden Aphilan ständiltä konserttipäivinä.

Katedraali soi –kirkkomusiikkiviikon konserttiin to 4.2.2010 Aphilan jäsen voi ostaa kolme lippua kahden hinnalla.

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi

 

Jäsenkirje sähköiseksi

Aphilan hallitus on päättänyt panostaa sähköiseen jäsenkirjeeseen ja sähköpostilla tapahtuvaan pikatarjousten sekä muistutusten tekemiseen. Osa jäsenistä on jo postituslistalla, mutta ne jäsenet, jotka eivät vielä ole saaneet sähköpostia ja haluavat olla listalla, niin voivat lähettää liittymispyynnön osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com .Tämä kanava on myös oiva keino tehdä osoitteenmuutos. Ole siis aktiivinen, niin saat jäsenyydestäsi kaiken hyödyn irti!

 

Tervetuloa Aphilan uusitulle ständille konsertti-iltoina

Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä Aphilan toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja tuoreinta jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan Aphilan toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 044 518 8306).

 

Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

 

 

 

 

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry                    KOKOUSKUTSU / Esityslista

Åbo filharmoniska orkesters vänner rf                        MÖTESKALLELSE / Föredragningslist

 

 

VUOSIKOKOUS / ÅRSMÖTE

 

Aika/tid                       torstaina 21.1.2010 klo 17:30 / torsdagen den 21 januari 2010 kl. 17:30

Paikka/plats             Studio / Konserthusets Studio

Sibeliuksenkatu 2 A / Sibeliusgatan 2 A

1

Kokouksen avaaminen / Öppning av mötet

 

2

Kokouksen järjestäytyminen / Konstituering av mötet

valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa ääntenlaskijaa/val av mötets ordförande, sekreterare, två protokolljusterare och eventuella rösträknare

 

3

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus / Mötets beslutförhet

 

4

Kokouksen esityslistan hyväksyminen / Godkännande av föredragningslistan

 

5

Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 2009 /

Föreläggande av bokslut och årsberättelse 2009, samt revisorernas berättelse.

 

6

Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille / Beslut angående fastställandet av bokslutet och beviljandet av ansvarsfrihet för styrelsen och andra räkenskapsskyldiga.

 

7

Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudet vuodelle 2010 / Fastställande av verksamhetsplan, budget och storleken på anslutningsavgiften och medlemsavgiften för år 2010

 

8

Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet / Val av styrelsens ordförande och övriga medlemmar

 

9

Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat / Val av en eller två revisorer och revisorssuppleanter

 

10

Jäsenten terveiset yhdistyksen hallitukselle/Medlemmarnas önskemål till styrelsen

Kokouksen päättäminen / mötets avslutning

 

 

 

 

JÄSENKIRJE 2010/02/12

 

Jäsenkirje  1/2010  12.2.2010

YSTÄVÄNPÄIVÄSTÄ VAPPUUN

 

 

Vuosikokous järjestettiin to 21.1.2010 klo 17:30 Turun Konserttitalolla
Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n lakisäänteinen vuosikokous pidettiin torstaina 21. tammikuuta klo 17:30 Konserttitalon Studio-tilassa ennen illan sinfoniakonserttia, jonne kokoukseen osallistujat saavat ilmaisen lipun. Kokouksessa oli läsnä parisenkymmentä aktiivijäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokousasiat eli vuoden 2009 tilinpäätös ja toimintasuunnitelma vuodelle 2010 sekä valittiin hallitus vuodelle 2010. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Simo Malkamäki. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Sirpa-Liisa Hast, Peter Häggblom, Pirkko Keskinen ja Sanna Qvick, varajäseniksi Leena Järvelä ja Juhani Mylly sekä orkesterin nimeämä jäsen Eija Huhtala. Tilintarkastajaksi valittiin Heikki Virri ja varatilintarkastajiksi Raija Hautaviita-von Weymarn.              

 

Jäsenmaksut maksussa nyt
Vuosikokous ei tehnyt vuoden 2010 jäsen- tai liittymismaksuihin muutoksia, joten ne ovat samat kuin edellisenä vuonna eli seuraavat:                                                                            

normaali jäsenmaksu                                           19 €
perhe-, orkesterijäsen                                          8 €
nuorisojäsen (30 v. ja alle)                                  5 €
yhteisöjäsen                                                             100 € 
liittymismaksut:
henkilö                                                                   0 € 
yhteisö                                                                    100 €

Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille S-pankki 393900-10711745. Viitteeksi tulee oma nimi tai mahdollisesti sen jäsenen nimi, jonka maksu maksetaan, ja jäsenmaksu.

 

Soitinesittelyssä kontrabasso pe 5.3. klo 18:00 Konserttitalon Studio –tilassa
Kontrabasson, jousisoitinperheen äänialaltaan matalimman soittimen esittelee basisti Tomi Laitamäki pe 5.3. klo 18:00  Konserttitalon studiossa ennen illan sinfoniakonserttia. Sisäänkäynti on siis Sibeliuskadun puolelta. Tervetuloa kuuntelemaan, kuinka monenlaisia ääniä kontrabassosta voi saada aikaiseksi ja faktaa soittimesta, joka on niin monessa musiikinlajissa mukana.

 

Oopperamatka Tampereelle Suomen Wagner-seuran kanssa su 14.3.2010 Ilmoittautuneille Aphilan jäsenille muistutuksena: Tampereella Wagnerin Lohengrin oopperan esitys alkaa su 14.3. klo 15:00. Turusta oma linja-auto lähtee klo 11.30 Aurakatu 2:sta. Maksu kyydistä kerätään autossa, jossa saat myös oopperalippusi. Paluu on esityksen jälkeen. Lisätietoja Peteriltä: peter.haggblom@suomenwagnerseura.org (tai puh 02-2322280, 041-5446922).

 

Martti Parkkari esitelmöi Aarre Merikannosta ti 13.4. klo 18:00 Cafe Artissa
Turun filharmoninen orkesteri niin esittää (Sinfonia nro 1. soi 4.3. ja 5.3.) kuin levyttää säveltäjä Aarre Merikannon tuotantoa. Mm. Anniinan ja Kesäillan valssin säveltäneen Oskar Merikannon osin varjoon jäänyt Aarre –poika oli tyyliltään modernisti. Hänen tunnetuin teoksensa on ooppera Juha. Tule kuulemaan lisää Aarre Merikannosta niin säveltäjästä itsestään kuin hänen teoksistaan, kun Martti Parkkari esitelmöi ti 13.4. klo 18:00 Cafe Artissa (Läntinen Rantakatu 5).



Aphilan oopperaviikonloppu Tukholmassa 16.-18.4.2010
Aphila ottaa suunnaksi Tukholman viikonloppuna 16.-18.4.2010. Lähtö on perjantaina
16.4.2010 klo 21:00 Turusta iltalaivalla ja paluu Tukholmasta sunnuntai-aamulla klo 7:45 paikallista aikaa. Tukholmassa Aphila on varannut liput Figaron häät esitykseen
ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään tutustumistilaisuus kulissien taakse. Tukholman matkan hinta on 290 €/hlö. Hinta sisältää laivamatkat B2 hyteissä, laivalla mennessä aamiaisen (klo 5:00 alkaen) & palatessa buffet-aterian (klo 14:00 kattaus), majoittumisen Tukholmassa la-su välisen yön kahden hengen huoneissa (hotelli Scandic Anglais) ja oopperaliput 2A-katsomossa. Sitovat ilmoittautumiset 22.2.2010 mennessä Visa Vanamolle sähköpostilla visa.vanamo@pp.inet.fi .

 

Jäsenetuja ´

Huom. jäsenkortti on voimassa toistaiseksi. Jos olet hukannut tai poistanut käytöstä oman korttisi, niin saat uuden Aphilan ständiltä konserttipäivinä.

Pitkäperjantain 2.4. klo 18:00 Tuomiokirkossa alkavaan Pääsiäiskonserttiin on aphilalaisille varattu paikkoja, joille lipun lunastaneet pääsevät jäsenkorttia vilauttamalla. Konsertissa kuullaan Händelin Messias.

Perjantain 23.4. Klassikoiden ilta -konserttiin Aphilan jäsenillä on mahdollisuus ostaa kaksi
lippua yhden hinnalla. Klassikkojen joukosta konsertissa soi Mozartin Käyrätorvikonsertto nro 3 (solistina Jukka Harju) ja  papa Haydnin Sinfonia nro 101 ”Kello”.

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi

 

Jäsenkirje sähköiseksi
Aphilan hallitus on päättänyt panostaa sähköiseen jäsenkirjeeseen ja sähköpostilla tapahtuvaan pikatarjousten sekä muistutusten tekemiseen. Osa jäsenistä on jo postituslistalla, mutta ne jäsenet, jotka eivät vielä ole saaneet sähköpostia ja haluavat olla listalla, niin voivat lähettää liittymispyynnön osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com . Tämä kanava on myös oiva keino tehdä osoitteenmuutos. Ole siis aktiivinen, niin saat jäsenyydestäsi kaiken hyödyn irti!

 

Tervetuloa Aphilan uusitulle ständille konsertti-iltoina
Hankimme uusia jäseniä tiedottamalla konserttien yhteydessä Aphilan toiminnasta. Jaamme konserttitalossa AphilAn esitteitä ja tuoreinta jäsenkirjettä. Tule mukaan joukkoon itsellesi sopivana iltana kertomaan Aphilan toiminnasta ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä! Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Riitta Heiniölle (gsm 044 518 8306).

 

Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!
Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

JÄSENKIRJE 2010/05/14

 

Jäsenkirje 2 / 2010

14.5.2010

 

KESÄLAITUMET JA SUOMEN FESTIVAALIKESÄ ODOTTAA

 

                            

Muistathan maksaa jäsenmaksusi

 

Kaunis kiitos kaikille jäsenmaksunsa jo maksaneille! Tämä on muistutus niille, joilla maksu on jäänyt jostain syystä roikkumaan. Maksathan maksusi ensi tilassa.

 

Vuosikokous ei siis tehnyt vuoden 2010 jäsen- tai liittymismaksuihin muutoksia, joten ne ovat samat kuin edellisenä vuonna eli seuraavat: 

normaali jäsenmaksu                                        19 € 

perhe-, orkesterijäsen                                        8 €

nuorisojäsen (30 v. ja alle)                                  5 €

yhteisöjäsen                                                     100 €

liittymismaksut:

henkilö                0 €

yhteisö               100 €

 

Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille S-pankki 393900-10711745. Viitteeksi tulee oma nimi tai mahdollisesti sen jäsenen nimi, jonka maksu maksetaan, ja jäsenmaksu.

 

 

Naantalin musiikkijuhlilla Korean Chamber Orchestra su 20.6.2010 klo 19:00 Naantalin kirkossa

 

Aphilalaisilla on upea mahdollisuus päästä nauttimaan annos Respighin, Yunin, Mendelssohnin ja Beethovenin musiikkia Korean Chamber Orchestran soittamana. Naantalin musiikkijuhlat tarjoaa Aphilan jäsenille tähän sunnuntai-illan konserttiin lippuja 40 € hintaan (normaali 50 €). Aphilalaisilla on myös mahdollisuus tehdä illasta monipuolinen nautinto, sillä konserttiin on yhdistettävissä ravintola Trappin herkullinen kuohuviinibuffet, joka on katettu klo 17:00. Tämä buffetin ja konsertin yhdistelmä on mahdollista saada yhteishintaan 67 €. 

 

Tämä ainutlaatuinen tarjous on voimassa 4.6. asti. Sen voi lunastaa maksamalla summan suoraan Naantalin musiikkijuhlasäätiön tilille 118130-100845. Viestikenttään voi eritellä, käyttääkö lippu- vai pakettitarjousta ja kuinka monta kappaletta on kyseessä. Konserttiliput saa ovelta maksajan nimellä.

 

Tutustu koko ohjelmaan osoitteessa: http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

 

 

Turun musiikkijuhlilla Antoine Tamestit ja Markus Hadulla pe 20.8.2010 klo 19:00 Sigyn -salissa

 

Turun musiikkijuhlat tarjoaa huikean konserttilippuedun Aphilan jäsenille. Turun musiikkijuhlien päätöskonserttiin 20.8.2010 klo 19.00 Sigyn-salissa on tarjolla rajattu määrä lippuja "kaksi yhden hinnalla". Konsertissa esiintyy maailmankuulu ranskalainen alttoviulisti Antoine Tamestit ja saksalainen pianisti Markus Hadulla ohjelmalla joka sisältää mm. Schubertin ihastuttavan Arpeggione -sonaatin, Brittenin vaikuttavan Lachrymae -teoksen ja Shostakovitshin viimeiseksi sävellykseksi jääneen Alttoviulusonaatin.

 

Erityishinnan saat mainitsemalla Lippupalvelussa ostoksen yhteydessä koodin "Aphila". Erikoistarjous on voimassa 15.5.-15.6.2010 niin kauan kuin tarjouslippuja riittää. Kesäkuun alusta voit Lippupalvelun lisäksi asioida myös Åbo Svenska Teaterin lippukassalla, jossa toimii Turun musiikkijuhlien oma lipunmyynti. Tämä lippumyymälä Hansa-korttelissa on auki arkisin klo 12-15.

 

Tuo ystäväsi kamarimusiikki-iltaan nyt edullisesti kaksi yhden hinnalla!

Tutustu koko ohjelmaan osoitteessa http://www.tmj.fi

 

 

Tulossa syksyllä 2010

                            

Syyskauden avajaiset ke 1.9. 2010 – Aphilalaiset tervetulleita!

 

Pe 10.9.2010 Onnea Chopin! –konsertin jälkeen jälkilöylyt aphilalaisille konserttitalon kahviossa rennon yhdessäolon merkeissä.

 

Soitinesittelyssä harppu syys-lokakuun vaihteessa.

 

Pe 22.10.2010 Jälki-istunto orkesterilaisten kanssa. Jälleen kerran vaihdetaan ajatuksia yhdessä niin musiikista kuin maailman menosta.

                                                         

Seuraava jäsenkirje sisältää lisätietoa yllä mainituista tapahtumista ja tarjouksista.

 

 

Jäsenedut

 

Huom. jäsenkortti on voimassa toistaiseksi. Jos olet hukannut tai poistanut käytöstä oman korttisi, niin ota yhteyttä puheenjohtaja Simo Malkamäkeen, yhteystiedot kirjeen yläkulmassa.

 

Syyskuun 2010 ohjelma Aphilan jäsenille ilmaiseksi. Jaosta lisää seuraavassa jäsenkirjeessä.

 

Pe 10.9. Onnea Chopin! -konserttiin aphilalaisten lippuetu: jäsenkortilla saa (max) kaksi lippua 10 euron kappalehintaan. Tule siis konserttiin ja tuo mukanasi ystäväsi nauttimaan pianisti Janne Mertasen sieukkaista tulkinnoista!

 

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi

 

 

Jäsenkirje sähköiseksi

 

Aphilan hallitus on päättänyt panostaa sähköiseen jäsenkirjeeseen ja sähköpostilla tapahtuvaan pikatarjousten sekä muistutusten tekemiseen. Osa jäsenistä on jo postituslistalla, mutta ne jäsenet, jotka eivät vielä ole saaneet sähköpostia ja haluavat olla listalla, niin voivat lähettää liittymispyynnön osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com . Tämä kanava on myös oiva keino tehdä osoitteenmuutos. Ole siis aktiivinen, niin saat jäsenyydestäsi kaiken hyödyn irti!

 

 

Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

 

 

JÄSENKIRJE 2010/08/23

 

 

Jäsenkirje 3 /2010

23.8.2010

 

  

INTIAANIKESÄÄ ODOTELLESSA

 

 

                     

Tervetuloa syyskauden avajaisiin ke 1.9. klo 11:30 Konserttitalolla

Aphilalaiset ovat sydämellisesti tervetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin Konserttitalon kahvioon. Tilaisuus alkaa kahvilla ja klo 12 ovat vuorossa puheenvuorot . Avajaisissa esitellään Vino-gallerian uusi teos ja tutustutaan TFO:n syksyn ohjelmaan. Kauden ensimmäinen konserttihan on jo pe 3.9. Illan ohjelmassa on mm. orkesterikirjallisuuden klassikkoina tunnetut Sibeliuksen Viulukonsertto ja Rimski-Korsakovin Scheherazade.

                     

 

Onnea Chopin! – TFO juhlii Chopinin 200-vuotisjuhlavuotta

To 9.9. ja pe 10.9. klo 19:00 juhlitaan Konserttitalolla Frédéric Chopinia ja hänen musiikkiaan. Sielukkaista Chopin tulkinnoistaan tunnettu pianisti Janne Mertanen soittaa säveltäjältä puolalaisista teemoista sävelletyn Fantasian ja krakowiak-tanssin nopeita rytmejä mukailevan Rondon. Pe-illan konserttiin on aphilalaisilla erinomainen lippuetu: jäsenkortilla saa ostaa max 2 kpl 10 €:n hintaisia lippuja. Anna siis ystävällesi aito konserttielämys tulemalla hänen kanssaan illan konserttiin!

 

Pe 10.9.2010 Onnea Chopin! –konsertin jälkeen aphilalaiset jatkavat juhlintaa jälkilöylyjen merkeissä Konserttitalon kahviossa yhdessä orkesterilaisten kanssa rennon yhdessäolon merkeissä. Paikalla on myös kapellimestari Jani Telaranta ja illan solisti Janne Mertanen.

 

 

Soitinesittelyssä harppu to 30.9 ja pe 1.10 klo 18:00 Studiossa

Ennen illan konserttia Hanna Rantalaiho esittelee yhden maailman vanhimmista kielisoittimista, joka yhdistää niin muinaisia egyptiläisiä kuin kelttiläisiä. Kuinka monta kieltä löytyykään soittimesta ja miksi kielet ovat eri värisiä… Tule mukaan Konserttitalon Studioon esittämään omat kysymyksesi, jotka ovat aina sinua askarruttaneet harpussa. Konsertissa harppua kuullaan mm. Sibeliuksen Pohjolan tyttäressä. Huom. sisäänkäynti Studioon on Sibeliuksenkadun puolelta.

 

 

Vapaamuotoisesti Vessaan pe 22.10.2010 illan konsertin jälkeen

Kansainvälisen konserttikokemuksen jälkeen Aphilan jäsenet voivat istua iltaa orkesterilaisten kanssa ravintola Puutorin Vessassa ja vaihtaa spontaanisti ajatuksia yhdessä niin musiikista kuin maailman menosta. Rohkeasti mukaan!

                                           

 

 

Tulossa / Kalenteriin kannattaa merkitä jo tässä vaiheessa seuraavat päivämäärät:

Pe 10.12. Aphilan perinteiset pikkujoulut Bird elää! –konsertin jälkeen                 

To 20.1. klo 17:30 vuosikokous Konserttitalon Studiossa

 

 

Jäsenedut

Huom. jäsenkortti on voimassa toistaiseksi. Jos olet hukannut tai poistanut käytöstä oman korttisi, niin ota yhteyttä puheenjohtaja Simo Malkamäkeen, yhteystiedot kirjeen yläkulmassa.

 

Syyskuun 2010 ohjelma Aphilan jäsenille ilmaiseksi. Ohjelman saa kuittausta vastaan Aphilan tiskiltä kauden ensimmäisissä konserteissa pe 3.9, to 9.9 tai pe 10.9.

 

Lisää jäsenetuja verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi

 

 

Jäsenkirje sähköiseksi

Aphilan hallitus on päättänyt panostaa sähköiseen jäsenkirjeeseen ja sähköpostilla tapahtuvaan pikatarjousten sekä muistutusten tekemiseen. Osa jäsenistä on jo postituslistalla, mutta ne jäsenet, jotka eivät vielä ole saaneet sähköpostia ja haluavat olla listalla, niin voivat lähettää liittymispyynnön osoitteeseen tfo.aphila@gmail.com .

Tämä kanava on myös oiva keino tehdä osoitteenmuutos. Ole siis aktiivinen, niin saat jäsenyydestäsi kaiken hyödyn irti!

 

 

 

Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

 

JÄSENKIRJE 2010/11/08

 

Jäsenkirje 4/2010                                                                                                                                                         8.11.2010
 
 
JAZZ-TUNNELMIN JOULUUN…
… VUOSIKOKOUKSELLA VUOSI ALKUUN
 
 
Pe 19.11.2010 Itsenäisyyspäivän konsertin lippujen jakoon kaivataan vapaaehtoisia
Perinteisesti AphilA on avustanut itsenäisyyspäivän konserttin lippujen jaossa Konsertti-talolla Filharmonia-viikolla. Nytkin vapaaehtoisia aphilalaisia kaivataan jakamaan lippuja klo 12:00 alkaen. Vapaaehtoiset saavat palkkioksi omat lippunsa jonottamatta. Ilmoittautumiset ma 15.11. mennessä suoraan Konserttitalolle Eija Kerrolalle sähköpostilla eija.kerrola@turku.fi  tai numeroon 02 262 0806.


Pe 10.12.2010 klo 19:00 Konserttitalolla Bird elää! –konsertti ja esityksen jälkeen pikkujoulut ravintola Indimassa
Suomen jazzin ykkösnimi saksofonisti Jukka Perko on koonnut kollegojensa kanssa jazzin vallankumouksellisen ja suuren uudistajan Charlie "Bird" Parkerin syntymän 90-vuotisjuhlan kunniaksi illan musikaalisävelmien ikivihreitä. Jukka Perko esiintyy TFO:n ja jazz-trion (Aki Rissanen, Ville Herrala & Teppo Mäkynen) kanssa. Konserttiin on varattu aphilalaisille erä erikoishintaisia lippuja, joten lunasta omasi nopeasti. Nämä 13 € hintaiset liput tulee lunastaa ennen joulukuun alkua eli viimeistään ti 30.11.

Konsertin jälkeen jatkoja, jotka ovat samalla Aphilan pikkujoulut, vietetään ravintola Indimassa (Maariankatu 2, Puutorin laidalla). Menun voi valita seuraavista vaihtoeh-doista, joista ensimmäinen on kasvis-, toinen kala- ja kolmas kanavaihtoehto. Annoksien hinta on 17 €/hlö. Kaikkiin ruoka-annoksiin Indima tarjoaa raita-annoksen.

I      45 Goan Sabzi Masala tai 47 Sabzi Makhani 58 Saffron rice 66 Naan leipä tai63 Roti-leipä 
II    36 Machi Tikkamasala tai34 Machi du piaza 58 Saffron rice 66 Naan leipä tai 63 Roti-leipä 
III  17 Murgi Punzabi Korma tai 26 Shahi Gosht 58 Saffron rice 66 Naan leipä tai 63 Roti-leipä

Ilmoittautumiset ja valitut annokset ma 15.11. mennessä Riitta Heiniölle,  sähköpostilla riitta.heinio@saunalahti.fi tai tekstiviestillä numeroon 044 518 8306 . Maksu 17 € suoritetaan ti 30.11. mennessä Aphilan tilille ÅAB 660100-1180140. Kirjoitahan viestiksi ”pikkujoulut 2010” viestiosioon.  Lisätietoja ravintolasta http://www.indima.fi


Ti 18.1.2011 klo 18:00 säveltäjä Mikko Heiniö esittelee uuden teoksensa Kuukonsertto

Tiistaina 18.1. klo 18:00 kertoo säveltäjä Mikko Heiniö teoksestaan ”Kuukonsertto” Turun Kaupunginkirjaston Studio -tilassa(1. krs). Kuukonserton kantaesitys Turussa on torstaina 20.1. olevassa Turun Filharmonisen orkesterin konsertissa, jossa konserton solisteina säihkyvät mezzosopraano Monica Groop ja pianisti Heini Kärkkäinen, kapellimestarina TFO:n taiteellinen johtaja Petri Sakari. Tilaisuus on avoin kaikille ja tilaan mahtuu 80 ensimmäistä.
 
 
Kutsu vuosikokoukseen to 20.1.2011 klo 17:30 Turun Konserttitalolle
 
Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n sääntömääräisen vuosikokous pidetään torstaina 20. tammikuuta klo 17:30 Konserttitalon Studiossa (sisäänkäynti Sibeliuskatu 2 A) ennen illan varaslähtöä ja sinfoniakonserttia, jonne jälkimmäiseen kokoukseen osallistujat saavat ilmaisen lipun. Konsertissa kuullaan mm. Mikko Heiniön teos Kuukonsertto. Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat, ks. tarkemmin kirjeen lopusta: Vuosikokouksen esityslista.
              
Jos sinulla on ehdotuksia seuran toimintaan tai olet kiinnostunut hallitus- tai toimikuntatoiminnasta, niin ota yhteyttä joko puheenjohtaja Simo Malkamäkeen (gsm 0400 536 700) ennen kokousta.              
Tervetuloa!
 
 
To 20.1.2011 konsertin jälkeen Tapasilta ravintola Tomatessa
Herkullista ravintola Tomaten (Brahenkatu 20) tapaksia nautitaan hyvän punaviinin ja erinomaisen seuran kanssa torstain konsertin jälkeen. Mukana menossa on säveltäjä Mikko Heiniö ja mahdollisesti illan solisteja (vahvistus vielä saamatta). Ilmoittautumiset ja mahdolliset ruoka-aineallergiat yhdistyksen sähköpostiin tfo.aphila@gmail.com ma 10.1.2011 mennessä.
 
 
Oopperamatkoja Suomen Wagner-seuran kanssa
 
Pitkäperjantan Parsifal Kansallisoopperassa 22.4.2011 klo 14   
Nyt on mahdollisuus kokea Suomessa ainutlaatuinen pääsiäis- ja Parsifal -yhdistelmä. Euroopassa tämä yhdistelmä on jo ollut kauan traditio monissa oopperataloissa. Tähän esitykseen järjestää Wagner-seura oopperamatkan Turusta, josta bussi lähtee 22.4. klo 11 Aurakatu 2 ja palaa esityksen jälkeen. Kerro lippua varattaessa, tuletko myös bussiin. Oopperaliput jaetaan bussissa. Bussimatkan hinta peritään bussissa ja määräytyy osanottajien lukumäärän mukaan, mutta on kuitenkin max 25 e/hlö.

Tässä oopperalippujen hinnat bussissa tulijoille:
Hintaryhmä                      Paikka                                                         Hinta
A                                               1. parvi keskeltä, rivit 1-2                72 e
B                                               permanto rivit 8-9                              65 e
D                                               2. parvi keskeltä rivi 2                      49 e
F                                                3. parvi keskellä rivit 2-3                 35 e
G1                                            3. parvi keskellä rivi 1                        25 e
G2                                            3. parvi laita rivi 2                               25 e

Lippuja on rajoitettu määrä, joten jos haluat saada hyvän lipun, tee varaus ensi tilassa. Varauksia voi tehdä niin kauan kuin lippuja riittää tai 23.12.2010 saakka. Varaukset sähköpostitse: peter.haggblom@suomenwagnerseura.org tai puh 02 2322280 / 041 5446922. Maksa lippusi seuran matkatilille edellä ilmoitettujen hintojen mukaan viikon sisällä siitä, kun olet sähköpostitse/puhelimitse saanut vahvistuksen, että varuksesi onnistui. Seuran matkatili on ÅAB 660100-1205046 (viesti "Pitkäp").
Lisätietoja esityksestä Kansallisoopperan sivuilta: http://www.ooppera.fi
 
Nargenfestivalille 27.-28.8.2011 TallinnaanEnsi vuonna Tallinna on yhdessä Turun kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki ja sen kunniaksi Kansallisooppera Estonia esittää 25.-28.8.2011 Noblessner Foundryssa, joka on entisestä sukellusvenetelakasta kunnostettu (kuulemma hyvän akustiikan omaava) konserttisalissa. Wagnerin viimeisen oopperan Parsifalin. 

Wagner-seuralla on oopperaliput Parsifalin esitykseen la 27.8. klo 18 (kesto n 5 h). Alustavan ohjeman mukaa Turusta lähtee bussi la 27.8. klo 07.15  Aurakatu 2 ja sama bussi hakee turkulaiset sunnuntaina Helsingin satamasta klo 19.30. Arvioitu kotiinpaluuaika Turkuun on n klo 22.30. Bussin hinta riippuu mukaan tulevien lukumäärästä ja peritään käteisellä bussissa (hinta m/p kuitenkin enintään 35 e/hlö). Tallinkin laiva lähtee Länsisatamasta klo 10.30 ja Tallinnan satamaan saavumme klo 12.30. Hotellimme on lähellä satamaa sijaitseva Clarion Euroopa****, joten erillistä kuljetusta satamasta hotelliin ei ole. Iltapäivä on vapaa. Kaikille on illalla bussikuljetus hotellilta oopperaan ja takaisin.

Sunnuntai on vapaa, ja ajatuksena on että silloin kukin voi omien mieltymystensä mukaan tutustua Kulttuuripääkaupungin tarjolla olevaan ohjelmaan. Tarjolla olevista tapahtumista/näyttelyistä voimme hankkia ja toimittaa matkalaisille tietoja ennen matkaa. Paluulaiva lähtee su klo 17.30 (kukin tulee laivalle ajoissa omin päin) ja saapuu Helsingin Länsisatamaan klo 19.30.

Matkan hinta yht 145 euroa/hlö (2 hh). Se sisältää oopperalipun keskihintaisilta paikoilta (rivit 10-18) + laivamatkat ja hotellin sekä kuljetuksen oopperaan ja takaisin. 1 hh-lisä on +30 e/hlö. Varmista mukaantulosi ilmoittautumalla matkanjohtaja Peter Häggblomille, peter.haggblom@suomenwagnerseura.org, tai puh 02-2322280 / 041-5446922, kuitenkin viimeistään 15.2.2011. Kerro, jos toivot 1 h majoitusta. Kun olet saanut Peteriltä vahvistuksen, että mahdut mukaan, niin maksa viikon sisällä koko matkan hinta Wagner-seuran tilille ÅAB 660100-1205046 viestillä ”Tallinna”.
Lisätietoja esityksestä verkosta osoitteista: http://www.opera.ee/49717?view=3&date=27-08-2011 http://www.nargenfestival.ee/index.php?keel=2&id=37 
 
 
Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!
Lisätietoja: http://www.aphila.fi
 


Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry                              KOKOUSKUTSU / Esityslista
Åbo filharmoniska orkesters vänner rf                                     MÖTESKALLELSE / Föredragningslista
 
 
VUOSIKOKOUS / ÅRSMÖTE
 
Aika/tid               torstaina 20.1.2011 klo 17:30 / torsdagen den 20 januari 2011 kl. 17:30
Paikka/plats     Konserttitalon Studio / Konserthusets Studio
                                Sibeliuksenkatu 2 A  / Sibeliusgatan 2 A 
 
1
Kokouksen avaaminen / Öppning av mötet
 
2
Kokouksen järjestäytyminen / Konstituering av mötet
valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja tarvittaessa ääntenlaskijaa / val av mötets ordförande, sekreterare,
två protokolljusterare och eventuella rösträknare
 
3
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus / Mötets beslutförhet
 
4
Kokouksen esityslistan hyväksyminen / Godkännande av föredragningslistan 
 
5
Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 2010 /
Föreläggande av bokslut och årsberättelse 2010, samt revisorernas berättelse.
 
6
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille / Beslut angående fastställandet av bokslutet och beviljandet av ansvarsfrihet för styrelsen och andra räkenskapsskyldiga.
 
7
Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudet vuodelle 2011 / Fastställande av verksamhetsplan, budget och storleken på anslutningsavgiften och medlemsavgiften för år 2011
 
8
Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet /
Val av styrelsens ordförande och övriga medlemmar
 
9
Valitaan yksi tilintarkastajaa ja hänelle varatilintarkastaja /
Val av en revisor och revisorssuppleant
 
10
Jäsenten terveiset yhdistyksen hallitukselle/Medlemmarnas önskemål till styrelsen
Kokouksen päättäminen / mötets avslutning

 

 

JÄSENKIRJE 2011/02/24

 

Jäsenkirje  1/2011

24.2.2011

 

 

MATINPÄIVÄSTÄ KESÄN KORVALLE

 

 

 

Vuosikokous järjestettiin to 20.1.2011 klo 17:30 Turun Konserttitalolla

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n lakisääteinen vuosikokous pidettiin torstaina 20. tammikuuta klo 17:30 Konserttitalon Studio-tilassa ennen illan sinfoniakonserttia, jonne kokoukseen osallistujat saavat ilmaisen lipun. Kokouksessa oli läsnä toistakymmentä aktiivijäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokousasiat eli vuoden 2010 tilinpäätös ja toimintasuunnitelma vuodelle 2011 sekä valittiin hallitus vuodelle 2011.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Leena Salo. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Sirpa-Liisa Hast, Peter Häggblom, Juhani Mylly ja Sanna Qvick, varajäseniksi Leena Järvelä ja Kaarle Kaleva. Tilintarkastajaksi valittiin Heikki Virri ja varatilintarkastajaksi Raija Hautaviita-von Weymarn.            

 

 

Jäsenmaksut maksussa nyt

Vuosikokous ei tehnyt vuoden 2011 jäsen- tai liittymismaksuihin muutoksia, joten ne ovat samat kuin edellisenä vuonna eli seuraavat: 

                                                                               normaali jäsenmaksu                                          19 €

                     perhe-, orkesterijäsen                                         8 €

                     nuorisojäsen (26 v. ja alle)                                5 €

                     yhteisöjäsen                                                            100 €

      liittymismaksut:

henkilö                                                                     0 €                                        

yhteisö                                                                     100 €

Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille S-pankki 393900-10711745

(IBAN: FI59 3939 0010 7117 45, SWIFT/BIC: SBANFIHH ). Viitteeksi tulee viestiosioon oma nimi tai mahdollisesti sen jäsenen nimi, jonka maksu maksetaan, ja jäsenmaksu.

 

 

Jäsenetuja

Huom. jäsenkortti on voimassa toistaiseksi. Jos olet hukannut tai poistanut käytöstä oman korttisi, niin saat uuden Aphilan ständiltä konserttipäivinä.


Perjantaikonsertteihin 4.3. ja 15.4 konserttilippu Aphilan erikoishintaan 10 €/kpl.

Huom. Yksi lippu/jäsenkortti.

Pe 4.3. kuullaan mm. orkesterin omista riveistä olevaa solistia, sellisti Andreas Hellingiä.

Illan ohjelmasta vastaavat Joseph Haydn, Sir William Walton ja Rid Strauss.

Pe 15.4. juhlistetaan Lisztin 200-vuotisjuhlaa hänen pianokonsertollaan, jonka tulkitsee

Arto Satukangas.

 

Jäsenedut myös verkkosivuilla osoitteessa http://www.aphila.fi

 

  

Soitinesittelyssä klarinetti 17.3. & 18.3. klo 18.00 Konserttitalon Studiossa

Klarinetisti Tuomas Takala esittelee puupuhallinsektioon kuuluvaa soitintaan ja sen saloja Konserttitalon Studio-tilassa ennen illan konsertteja klo 18 alkaen. Sisäänkäynti Sibeliuksenkadulta.

 

 

To 7.4. konsertin jälkeen orkesterilaisten ja aphilalaisten yhteistapaaminen Puutorin Vessassa

Tervetuloa vaihtamaan ajatuksia ja vaikka tunnelmia illan konsertista, jossa muuten on solistina soittajia orkesterin omasta puupuhallinsektiosta! Leppoisasta tunnelmasta vastaa viihtyisä Puutorin Vessa.

 

 

Oopperamatkoja Suomen Wagner-seuran kanssa

 

Pitkäperjantan Parsifal Kansallisoopperassa 22.4.2011 klo 14 
Wagner-seura järjestää Kansallisoopperaan oopperamatkan Turusta, josta bussi lähtee 22.4. klo 11 Aurakatu 2 ja palaa esityksen jälkeen. Kerro lippua varattaessa, tuletko myös bussiin. Oopperaliput jaetaan bussissa. Bussimatkan hinta peritään bussissa ja määräytyy osanottajien lukumäärän mukaan, mutta on kuitenkin max 25 €/hlö.

 

Lippuja on rajoitettu määrä. Lippuvaraukset 10.3. mennessä ja lisätiedot sähköpostitse: peter.haggblom@suomenwagnerseura.org tai puh 02 2322280 / 041 5446922. Maksa lippusi seuran matkatilille, kun olet sähköpostitse/puhelimitse saanut vahvistuksen, että varuksesi onnistui. Seuran matkatili on ÅAB 660100-1205046 (viesti "Pitkäp").

 

Nargenfestivalille 27.-28.8.2011 Tallinnaan

Ensi vuonna Tallinna on yhdessä Turun kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki ja

sen kunniaksi Kansallisooppera Estonia esittää 25.-28.8.2011 Noblessner Foundryssa, joka on entisestä sukellusvenetelakasta kunnostettu konserttisalissa Wagnerin viimeisen oopperan Parsifalin. 

Wagner-seuralla on oopperalippuja la 27.8. klo 18 esitykseen. Alustavan ohjelman mukaan Turusta lähtee bussi la 27.8. klo 07.15  Aurakatu 2 ja sama bussi hakee turkulaiset sunnuntaina Helsingin satamasta klo 19.30. Arvioitu kotiinpaluuaika Turkuun on n klo 22.30. Bussin hinta riippuu mukaan tulevien lukumäärästä ja peritään käteisellä bussissa (hinta enintään 35 €/hlö). Tallinkin laiva lähtee Länsisatamasta klo 10.30 ja Tallinnan satamaan saavumme klo 12.30. Hotellimme on lähellä satamaa sijaitseva Clarion Euroopa****, joten erillistä kuljetusta satamasta hotelliin ei ole. Iltapäivä on vapaa. Kaikille on illalla bussikuljetus hotellilta oopperaan ja takaisin. Paluulaiva lähtee su klo 17.30 (kukin tulee laivalle ajoissa omin päin) ja saapuu Helsingin Länsisatamaan klo 19.30.

Matkan hinta yht 145 €/hlö (2 hh). Se sisältää oopperalipun keskihintaisilta paikoilta (rivit 10-18) + laivamatkat ja hotellin sekä kuljetuksen oopperaan ja takaisin. 1 hh-lisä on +30 €/hlö. Varmista mukaantulosi ilmoittautumalla heti matkanjohtaja Peter Häggblomille, peter.haggblom@suomenwagnerseura.org, tai puh 02-2322280 /

041-5446922, kuitenkin viimeistään 10.2.2011. Kerro, jos toivot 1 h majoitusta. Kun olet saanut Peteriltä vahvistuksen, että mahdut mukaan, niin maksa viikon sisällä koko matkan hinta Wagner-seuran tilille ÅAB 660100-1205046 viestillä ”Tallinna”.

 

Tulossa

                            

               La 21.5.2011 yhteinen konserttiretki Pyhän Jaakobin kirkkoon,           

               Rymättylään

Rymättylässä kuullaan klo 15.00 Pyhän Jaakobin jalanjäljillä –konsertti, jossa soi barokkimusiikkia periodisoittimilla. Lipun hinta 25/20 €. Aphilan puheenjohtaja Leena Salo esittelee konsertin jälkeen kirkkoa ja sen historiaa. Tämän jälkeen mahdollisuus osallistua yhteiseen ruokailuun Merimaskun Rantamakasiinissa.

 

Ilmoittautumiset 30.4 mennessä puheenjohtaja Leena Salolle joko sähköpostilla leena.salo@dnainternet.net tai puhelimella 0400 528 357. Ilmoita samalla, oletko kiinnostunut ruokailusta. Konserttiliput puheenjohtaja jakaa kirkon eteisessä. Maksuohjeet ja tarkemmat ohjeet ruokailun suhteen saat ilmoittautumisen jälkeen henkilökohtaisesti.

 

 

Tekstiilitaiteilija Anna-Maija Aarras esittelee Turun taidemuseossa 10.6. avattavan näyttelynsä teoksia aphilalaisille ti 14.6.2011 klo 16.30. Aarraksen hienovireiset teokset viekoittelevat katsojaa materiaalien, värien ja käsityötaitojen huippuunsa viritetyllä symbioosilla. Tervetuloa myös orkesterin ystävien ystävät ja tuttavat. Sisäänpääsylippu ja opastus yhteensä 5 €, maksetaan paikan päällä.

 

 

Syksyllä juhlitaan 10-vuotiasta Aphilaa!

10-vuotisjuhlaa suunnitellaan marraskuun lopulle (24.11.) Mikko Heiniön Erik XIV

–oopperan esityksen yhteyteen. Päivämäärä kannattaa merkitä kalenteriin.

 

Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

 

                   

 

 

 

 

JÄSENKIRJE 2011/08/09

 

Jäsenkirje  2/2011 

9.8.2011

 

 

 

 

JUHLINTAA PITKIN SYKSYÄ AINA JOULUUN SAAKKA

 

 

 

Ti 16.8. klo 18 Café Artissa Ulf Långbacka esittelee teoksensa Henrik ja Noitavasara  
Ulf Långbackan säveltämä kansanooppera Henrik ja noitavasara kerää historialliselle paikalle, Turun linnan pihalle, yli 100 tekijää ja esiintyjää. Teos koostuu mustasta magiasta, sapatti-lauluista ja fundamentalismista. Libretossa nousevat esille vallan, pelon ja rakkauden teemat. Libretto on ohjaaja Dan Henrikssonin käsialaa. Esitykset johtaa kapellimestarin Sauli Huhtala. Solistiosuudet laulavat solistit Petter Andersson, Thérèse Karlsson, Dan Karlström ja Mats Lillhannus. Lisäksi oopperassa esiintyvät kuorot Brahe Djäknar ja Åbolands Kammarkör sekä Akademiska Orkestern. Esityskielinä ovat ruotsi, latina ja suomi. Kansanoopperan tuotannosta vastaa Åbolands Kammarkör yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa. 

Henrik ja noitavasaran kantaesitys la 27.8.2011, muut esitykset su 28.8., la 3.9. ja su 4.9.2011. 45/35 € hintaiset liput voi ennakkoon ostaa Lippu.fi:stä.

Syyskauden avajaiset ti 6.9. klo 14.00 Konserttitalon kahviossa
Aphilalaiset ovat sydämellisesti tervetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin Konserttitalon kahvioon. Tilaisuudessa esitellään syyskauden tarjontaa ja tulevia tuulia.
Syksyllähän ohjelmassa on mm. Mikko Heiniön Eerik XIV –ooppera ja Jorma Hynnisen
70-vuotisjuhlakonsertti 15.9. & 16.9.


Syysristeilylle historiallisissa tunnelmissa ja Filharmonikkojen sävelin la 17.9.
Lähde kuuntelemaan Turun Filharmonisen orkesterin säveliä Nauvoon. Ohjelmassa on mm. fanfaaritrumpettien tervehdyksiä, kuningas Henry VIII:n rakkaudentunnustuksia ja ruotsalaisia kansanlauluja. Samalla on mahdollisuus nauttia saariston upeista maisemista risteilyllä ja Nauvon keskiaikaisen kivikirkon miljööstä. Risteily tehdään m/s Rudolfinalla, joka lähtee Aurajoki-rannasta ravintola Hermannin kohdalta klo 12.00 ja paluu on samaan paikkaan konsertin jälkeen, n. klo 19.00.

Kokemuksen kruunaa siis laivamatka herkkuineen ja esittelyineen. Nyt aphilalaisille on tarjolla ainutlaatuinen pakettihinta – vain 90 € (norm. 110 €). Hinta sisältää konsertin, laivamatkat, menomatkalla lounaspöydän ja paluumatkalla kahvitarjoilun. Mukana on risteilyisäntä Ari Hakulinen. Liput Lippupalvelusta.

Aphila onnittelee 20-vuotiasta Suomen Wagner-seuraa
Tervetuloa mukaan juhlimaan Wagner-seuraa Konserttitalolle pe 14.10. klo 19.00 konserttiin, jossa kuullaan terveisiä Bayreuthista. Wagnerin aarioita tulkitsee mm. Johanna Rusanen ja Juha Uusitalo.  Liput Lippupalvelusta.

 

Aphilan 10-vuotisjuhlat 24.11. klo 17.00 Logomossa
Aphila on ehtinyt jo teini-ikään. Tervetuloa mukaan juhlimaan 10-vuotiasta Aphilaa!  Aloitamme Logomossa klo 17.00 juhlavastaanotolla ja –buffetilla. Mukana menossa on vanhoja ja uusia aphilalaisia. Ilta jatkuu elämyksillä eli Mikko Heiniön Eerik XIV -oopperan klo 19.00 alkavalla esityksellä.


Varmista paikkasi juhlissa ilmoittautumalla eli maksamalla pakettihinta 110 € (sis. juhlabuffetin ja oopperalipun) 31.8. mennessä Aphilan tilille
ÅAB 660100-1180140.


Soitinesittelyssä sello 9.12. klo 18.00 Konserttitalon kahviossa

Sellisti Eija Huhtala esittelee instrumenttinsa saloja, mm. millaisia erilaisia ääniä instrumentista saa, Konserttitalon Kahvilassa ennen illan konserttia klo 18.00 alkaen.

 

 

Jäsenetuja

Olethan muistanut maksaa jäsenmaksusi? Jäsenmaksun määrän ja tilinumeron
löydät edellisestä 24.2. ilmestyneestä jäsenkirjeestä ja verkkosivuiltamme http://www.aphila.fi


Huom. jäsenkortti on voimassa toistaiseksi. Jos olet hukannut tai poistanut käytöstä oman korttisi, niin saat uuden Aphilan ständiltä.

 

Aphilalaisille syyskuun ohjelma ilmaiseksi. Jaossa kuun ensimmäisten konserttien 8.9. ja 9.9. yhteydessä Aphilan ständillä.

Pe 7.10. klo 19.00 Konserttitalossa olevaan Mesenaattien jalanjäljissä –konserttiin lipputarjous kaksi yhden hinnalla. Ohjelmassa mm. Stravinskin Tulilintu ja kantaesityksenä Jukka Linkolan Pianokonsertto, jonka solistina on Henri Sigfridsson.

Lipputarjouksen saa lunastettua Kaupunginteatterin myyntipisteestä.

 

Aphila Facebookissa

                                Aphilalla on Facebook-sivut: http://www.facebook.com/groups/126996224050359/

Tule sivuille ja tykkää meistä. Voit kysyä ja kommentoida sivulla yhdistyksen toimintaa, esittää toivomuksia ja vaikka tunnelmoida konsertin jälkeen.


Muista myös, että Filharmonisella orkesterilla
on omat Facebook-sivut (http://www.facebook.com/group.php?gid=33665716965) omien verkkosivujen lisäksi ja orkesterin verkkokonsertteja on kommentoida reaaliaikaisesti verkkokonserttien sivulla (http://www.e-concerthouse.com/fi/salit/193-turun-konserttitalo).

 

Tervetuloa Aphilan ständille

Aphilan ständi on perinteinen jäsenrekrytointi ja –tapaamispaikka. Tänä syksynä Aphilan ständi on aina kuun ensimmäisen konsertin yhteydessä. Jaossa on Aphilan esitteitä ja viimeisintä jäsenkirjettä. Ständipäivystyksestä huolehtiva jäsen saa illan konserttiin kutsuvieraslipun. Ilmoittaudu Berit Valtoselle (gsm 040 596 5848 tai s-posti: berit.valtonen@gmail.com).

 

 

Muista hyödyntää Aphilan tapahtumat ja muista jäsenetusi!

Lisätietoja: http://www.aphila.fi

 

 

 

TAPAHTUMAT

 

2011/08/16 HENRIK JA NOITAVASARA -TEOSESITTELY

 

Ti 16.8. klo 18 Café Artissa Ulf Långbacka esittelee teoksensa Henrik ja Noitavasara  

 

Ulf Långbackan säveltämä kansanooppera Henrik ja noitavasara kerää historialliselle paikalle, Turun

linnan pihalle, yli 100 tekijää ja esiintyjää. Teos koostuu mustasta magiasta, sapatti-lauluista ja

fundamentalismista. Libretossa nousevat esille vallan, pelon ja rakkauden teemat. Libretto on ohjaaja

Dan Henrikssonin käsialaa. Esitykset johtaa kapellimestarin Sauli Huhtala. Solistiosuudet laulavat

solistit Petter Andersson, Thérèse Karlsson, Dan Karlström ja Mats Lillhannus. Lisäksi oopperassa

esiintyvät kuorot Brahe Djäknar ja Åbolands Kammarkör sekä Akademiska Orkestern. Esityskielinä ovat

ruotsi, latina ja suomi. Kansanoopperan tuotannosta vastaa Åbolands Kammarkör yhteistyössä Åbo

Svenska Teaterin kanssa. 

 

Henrik ja noitavasaran kantaesitys la 27.8.2011, muut esitykset su 28.8., la 3.9. ja su 4.9.2011. 45/35 € hintaiset liput voi ennakkoon ostaa Lippu.fi:stä.

 

 

2008/05/24 TALLINNA

 

Suomen Wagner-seuran kanssa Tallinnaan toukokuussa

Matka tehdään 24.-25.5.2008. Jos olet kiinnostunut, niin kannattaa tiedustella peruutuspaikkoja matkanjohtaja Peter Häggblomilta, s-posti: peter.haggblom@suomenwagnerseura.org, tai puh 02 232 2280, gsm 041 544 6922.

Suositun matkan lisätiedot löydät jäsenkirjeestä 5/2007 tai http://www.suomenwagnerseura.org/matkat/.

Linja-auto lähtee la 24.5.2008 klo 7:05, Aurakatu 2:n tilausajopysäkiltä ja matkan Turku-Helsinki-Turku hinta 25 €/hlö kerätään linja-autossa.

Tiedustele peruutuspaikkoja!

 

 

2008/06/14 POHJALAISET

 

Pohjalaiset Ilmajoella kesäkuussa

La 14.6.2008 Ilmajoen Musiikkijuhlille Pohjalaiset–oopperaa katsomaan!! AphilA järjestää oopperamatkan Ilmajoelle, jossa päästään seuraamaan aidossa pohjalaisessa maisemassa Leevi Madetojan suosittua Pohjalaiset-oopperaa. Matka tehdään linja-autolla. Lähtö Turusta on klo 8:00 Turun linja-autoasemalta tilausajolaiturilta ja paluu on suoraan oopperan jälkeen. Turussa ollaan takaisiin n. klo 22.

Matkan hinta on 105 € (110 € ei-aphilalaiset), johon sisältyy matka Ilmajoelle ja takaisin, oopperalippu la 14.6. klo 15 esitykseen, väliaikakahvitus oopperan väliajalla, ruokailu Koskenkorvan Trahteerissa ennen oopperaa ja opastettu kiertoajelu, jonka aikana tutustutaan Ilmajoen nähtävyyksiin.

Ilmoittautumiset 25.4. mennessä puheenjohtaja Simo Malkamäelle, gsm 0400 536 700 tai s-posti: simo.malkamaki@nettiviesti.fi . Ilmoitathan samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Lisätietoja oopperasta: http://www.ilmajoenmusiikkijuhlat.fi/fi/pohjalaisia/ooppera.htm Tervetuloa kaikki siis sankoin joukoin mukaan!

 

 

2008/08/02 UITTAMON LAVA

 

AphilAn päiväretki Uittamon lavalle la 2.8.2008

Lauantaina 2.8.2008 Uittamon lavalla esiintyy Esa Pasa ja hänen yhtyeensä Yön Kulkijat. Esa Pasa on paremmin tunnettu AphilAn kunniajäsenenä, basso Matti Salmisena. Esa Pasa yhtyeineen esiintyy klo 20-22, mutta ilta jatkuu aina kello 01 saakka, kun lavalle tanssittamaan saapuu 60-luvun popmusiikkia soittava turkulaisyhtye Legenda-66. Illan erikoisvieraana laulaa Annimaria Rinne, näyttelijä Tommi Rinteen tytär.

AphilAlle on varattu 25 lippua, jotka myydään ennakkohintaan á 12 euroa. Lippujen varaaminen käy lähettämällä sähköpostia Simo Malkamäelle sähköpostiosoitteella simo.malkamaki@nettiviesti.fi. Vain 25 nopeinta mahtuu mukaan!

Kokoonnumme la 2.8. kello 18 alkaen Café Börsissä. 1970-luvun asu on suotava - paras asu palkitaan! Lähtö bussilla 9 (Kauppatori-Katariina) klo 18:45 tai 19:15.

 

 

2008/09/02 VIULUNRAKENNUSNÄYTTELY

 

Viulunrakennusnäyttely Konserttitalossa 2. - 28.9.2008

AphilAn puheenjohtajan Simo Malkamäen viulunrakennusnäyttely on esillä Konserttitalon tiloissa syyskuun ajan. Näyttelyn avajaisten ajankohdasta tiedotetaan erikseen sähköpostilla. Näyttelyn yhteyteen on suunnitteilla myös Tapio Vainiston vetämä Jousisoitinten huolto -esitelmä, josta lisätietoja seuraavassa jäsenkirjeessä.

 

 

2008/10/30 ILTAHARJOITUKSET TURUN TUOMIOKIRKOSSA

 

To 30.10. harjoitellaan Tuomiokirkossa pe 31.10. klo 19:00 olevan Itämeren Uusi Hansa –konsertin ohjelmistoa. Konsertissa kuullaan virolaisen Arvo Pärtin ja latvialaisen Peteris Vasksin musiikkia sekä Mozartin Requiem. Aphilalaiset ovat tervetulleita seuraamaan konsertin iltaharjoituksia klo 18:45 alkaen. Tilaisuuteen voi tuoda ystävän mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

 

 

2008/12/12 APHILAN PIKKUJOULUT

 

Turun filharmonisen orkesteri ja Puolalan musiikkiluokkien kuoro tunnelmoivat kapellimestari Pertti Pekkasen johdolla tunnettujen  joululaulujen sävelin pe 12.12. klo 19:00 alkavassa konsertissa. Tässä konsertissa saa laulaa mukana!

 

Konsertin jälkeen AphilA:n jäsenet viettävät pikkujoulua Konserttitalon kahvilassa. Tarjolla on kylmiä, jouluisia salaatteja ja muuta pientä. Makuhermot avaa lämmin

glögi, joka nautitaan tervetuliasmaljana. Pikkujoulun menu (glögi ja ruuat) maksaa 15 €/ henkilö. Jokainen maksaa  omat juomansa. Ilmoittautumiset pikkujouluun ma 8.12. mennessä  AphilAn varapuheenjohtajalle Leena Järvelälle joko sähköpostilla leena.jarvela@salo.fi tai puhelimitse iltaisin ja viikonloppuna 044-279 3354. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrothan ruoka-aineallergiasi tai kasvis- ym. dieettitiedot.

 

 

2009/01/14 KAUKO LEHTISEN NÄYTTELYN ESITTELY

 
Kauko Lehtisen näyttelyn esittely WAM:issa ke 14.1.2009
Wäinö Aaltosen museon, Kauko Lehtisen retrospektiivinen näyttely on runsas, 250 teosta käsittävä katsaus tunnetun turkulaiseen kuvataiteen moniottelijan tuotantoon. Tämän näyttelyn esittelee aphilalaisille museolehtori Satu Reinikka ke 14.1.2009 klo 17:30 alkaen. Taiteilija itse on mahdollisesti mukana tilaisuudessa. Ryhmälippu on 5 €.

 

 

2009/01/17 APHILAN MATKA TALLINNAAN

 

Tammikuussa on suunnitteilla matka Tallinnaan katsomaan Tallinnan oopperan produktiota Puccinin oopperasta Tosca. Lähtö lauantaina 17.1. Helsingistä Tallinkilla klo 10.30, paluu sunnuntaina 18.1. klo 17.30, Helsingissä klo 19.30.

Hinta 140 euroa sisältää majoituksen 2 hh huoneessa, aamiaisen ja laivamatkat. Ennakkoilmoittautumiset puheenjohtaja Simo Malkamäelle sähköpostilla s-posti: simo.malkamaki@gmail.com tai puhelimitse gsm 0400 536700.

Lopullinen ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla 10.12.08 mennessä koko hinta Aphilan tilille 393900-10711745.

 

 

 

2009/03/06 VUOSIKOKOUS

 

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n lakisääteinen vuosikokous pidetään perjantaina  6.3.2009 klo 17.00 Turun konserttitalon Studiossa.

Esityslista on helmikuun jäsenkirjeen liitteenä.

 

 

2009/03/09 SOITINESITTELYSSÄ TUUBA

 

Muusikko Helge Rautiainen esittelee aphilalaisille uhkeaa soitintansa to 19.3. ja pe 20.3. klo 18:00 alkaen Turun konserttitalon Studiossa (Sisäänkäynti Sibeliuksenkatu 2A) ennen illan ”Näyttelykuvia Venäjältä ja Ruotsista - Ystävät Itämerellä” aiheista konserttia, jossa säveltäjäniminä ovat Lidholm, Shostakovitsh ja Musorgski. Esitys on lyhyt ja naseva, joten sen jälkeen ja ennen konserttia ehtii vielä nauttia kahvion antimista tai varaamaan väliaikatarjoilun.

 

 

2009/04/10 TUOMIOKIRKON KONSERTTI

 
Pitkäperjantaina 10.4. klo 19.00 hiljentyen pysähdymme kuuntelemaan Haydnin Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä ja Pärtin Trisagion. Konsertissa lausujana toimii tuomiorovasti Rauno Heikola ja kapellimestarina Juha Kangas. Tuomiokirkon konserttiin on aphilalaisille varattu erikseen paikkoja. Paikoille pääsy edellyttää jäsenkortin näyttämistä.

 

 

2009/05/13 TURKU BIENNAALI 2009 - PINTA NÄYTTELY

 
13.5.2009 klo 17.30 alkaen Aphilan jäsenet pääsevät tutustumaan uuteen näyttelyyn Turku Biennaali 2009 - Pinta. Kokoonnutaan sään salliessa klo 17.30 museon puutarhaan, jossa muusikko Tanja Nisonen kertoo tulevasta solistitehtävästään la 16.5. Juhana Herttuan salongissa ja II konserttimestari Jukka Merjanen katsastaa orkesterin syksyn ohjelmaan. Näiden puheenvuorojen jälkeen alkaa opastettu näyttelykierros. Sisäänpääsy maksaa 6 euroa.

 

 

2009/09/01 SYYSKAUDEN AVAJAISET

 

Aphilalaiset ovat sydämellisesti tervetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin ti 1.9. klo 13.00 Konserttitalolle. Avajaisissa esitellään TFO:n syksyn ohjelmaa ja kuulumisia sekä pidetään levyn julkistamistilaisuus.

 

Syyskauden avajaiskonsertti 3.9. ja 4.9.2009

Syksy alkaa rakastetuimmilla klassikoilla ja venäläismaestro Alexander Vedernikovin toivotulla uusintavierailulla.

Aphilalaisten ja orkesterilaisten treffit pe 4.9. konsertin jälkeen ravintola Koulussa

Tervetuloa perjantain 4.9. konsertin jälkeen orkesterilaisten ja aphilalaisten yhteiseen jälki-istuntoon Panimoravintola Koulun historian luokkaan. Tiedossa on tutustumista puolin ja toisin sekä ajatusten vaihtoa yhteisistä asioista rennossa ilmapiirissä.

 

 

2009/12/12 COSI FAN TUTTE JA APHILAN PIKKUJOULUT

 

Syyskuussa ensi-iltansa saava Åbo Svenska Teaterin ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistuotanto Mozartin oopperasta "Cosi fan tutte" on varmasti syyskauden tapaus. Orkesterin kapellimestarina on vuoden 2006 Don Giovanni tuotannosta tutuksi tullut Howard Arman. Rooleissa nähdään mm. turkulaissyntyiset Riikka Sirén ja Essi Luttinen.

Aphilalle varattiin 30 lippua á 40 euron hintaan la 12.12. esitykseen. Nämä liput on jo myyty, mutta esitykseen voi tiedustella irtolippuja suoraan Åbo Svenska Teaternin lippukassalta.

Oopperan jatkot ja samalla Aphilan pikkujoulut vietetään panimoravintola Koulun toisen kerroksen kabinetissa. Noutopöydän menu on seuraavanlainen: alkuruuaksi on kolmea erilaista salaattia ja talonleipää, pääruuaksi on pippuriherkkusienihärkää, yrttiriisiä ja vuohenjuustokasvispiirakkaa sekä jälkiruuaksi kahvi/tee ja suklaamakeinen. Ilmoittautumiset ja mahdolliset ruoka-aineallergiat pe 27.11. mennessä sähköpostilla tfo.aphila@gmail.com tai tekstiviestillä 050 543 6492. Maksu 30 euroa suoritetaan ma 30.11. mennessä Aphilan tilille ÅAB 660100-1180140. Kirjoita viestiksi "pikkujoulut 2009".

 

 

2010/01/21 VUOSIKOKOUS

 

Kutsu vuosikokoukseen to 21.1.2010 klo 17:30 Turun Konserttitalolle

 

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry:n lakisäänteinen vuosikokous pidetään torstaina 21. tammikuuta klo 17:30 Konserttitalon Studio-tilassa (sisäänkäynti Sibeliuskatu 2 A) ennen illan sinfoniakonserttia, jonne kokoukseen osallistujat saavat ilmaisen lipun. Illan konsertissa ollaan Petri Sakarin johdolla italialaisissa ja ranskalaisissa tunnelmissa.

 

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat,

ks. alla vuosikokouksen esityslista.

 

Tervetuloa!

 

 

 

 

 

Turun filharmonisen orkesterin ystävät ry                              KOKOUSKUTSU / Esityslista

Åbo filharmoniska orkesters vänner rf                                   MÖTESKALLELSE / Föredragningslista

 

VUOSIKOKOUS /   ÅRSMÖTE

 

Aika/tid                       torstaina 21.1.2010 klo 17:30 / torsdagen den 21 januari 2010 kl. 17:30

Paikka/plats                Studio / Konserthusets Studio

Sibeliuksenkatu 2 A / Sibeliusgatan 2 A

1

Kokouksen avaaminen / Öppning av mötet

 

2

Kokouksen järjestäytyminen / Konstituering av mötet

valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa ääntenlaskijaa/val av mötets ordförande, sekreterare, två protokolljusterare och eventuella rösträknare

 

3

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus / Mötets beslutförhet

 

4

Kokouksen esityslistan hyväksyminen / Godkännande av föredragningslistan

 

5

Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 2009 /

Föreläggande av bokslut och årsberättelse 2009, samt revisorernas berättelse.

 

6

Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille / Beslut angående fastställandet av bokslutet och beviljandet av ansvarsfrihet för styrelsen och andra räkenskapsskyldiga.

 

7

Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudet vuodelle 2010 / Fastställande av verksamhetsplan, budget och storleken på anslutningsavgiften och medlemsavgiften för år 2010

 

8

Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet / Val av styrelsens ordförande och övriga medlemmar

 

9

Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat / Val av en eller två revisorer och revisorssuppleanter

 

10

Jäsenten terveiset yhdistyksen hallitukselle/Medlemmarnas önskemål till styrelsen

Kokouksen päättäminen / mötets avslutning

 

 

 

 

2010/02/11 JÄLKI-ISTUNTO

 

To 11.02.2010 sinfoniakonsertin jälkeen aphilalaisten ja orkesterilaisten jälki-istunto panimoravintola Koulussa

Luvassa on ystävänpäivän merkeissä rentoa yhdessäoloa konsertin jälkeen

panimoravintola Koulun Historia -luokassa. Tiedossa on tutustumista puolin ja toisin,

ajatusten vaihtoa yhteisistä asioista ja tietysti maailman parannusta.

 

 

2010/03/05 KONTRABASSOESITTELY

 

Soitinesittelyssä kontrabasso pe 5.3. klo 18:00 Konserttitalon Studio –tilassa

Kontrabasson, jousisoitinperheen äänialaltaan matalimman soittimen esittelee basisti
Tomi Laitamäki pe 5.3. klo 18:00  Konserttitalon studiossa ennen illan sinfoniakonserttia.
Sisäänkäynti on siis Sibeliuskadun puolelta. Tervetuloa kuuntelemaan, kuinka monenlaisia
ääniä kontrabassosta voi saada aikaiseksi ja faktaa soittimesta, joka on niin monessa
musiikinlajissa mukana.

 

 

2010/03/14 WAGNER-SEURAN MATKA TAMPEREELLE

 

Matka Suomen Wagner-seuran kanssa Tampereelle su 14.3.2010

 

Aphilan jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan Suomen Wagner-seuran matkalle Tampereen Lohengrinin esitykseen su 14.3.2010, joka alkaa klo 15:00. Turusta oma linjaauto (hinta riippuen osanottomäärästä hinta max 25 €/hlö) lähtee klo 11.30 Aurakatu 2:sta. Maksu kyydistä kerätään autossa, jossa saat myös oopperalippusi. Varmista Peteriltä, onko lippuja /bussipaikkoja viim. 11.11.2009 osoitteella: peter.haggblom@suomenwagnerseura.org (tai puh 02-2322280, 041-5446922). Maksa oopperalippusi, kun olet saanut Peteriltä vahvistuksen viim. 13.11.2009 Suomen Wagnerseuran tilille Ålandsbanken 660100-1205046 viestillä ”Tampere Aphila”. Oopperalippujen hinnat Aphilan ja SWS:n jäsenille: Etupermanto 95 €, Takapermanto 83 € & Takaparveke 59 €. Ei-jäsenten lipunhintaan lisätään + 5 e (jäsenhinta pätee myös nyt liittyville uusille jäsenille).

 

Lisätietoja: http://www.tampere-talo.fi/lohengrin/

 

 

2010/04/13 PARKKARI ESITELMÖI MERIKANNOSTA

 

Martti Parkkari esitelmöi Aarre Merikannosta ti 13.4. klo 18:00 Cafe Artissa

Turun filharmoninen orkesteri niin esittää (Sinfonia nro 1. soi 4.3. ja 5.3.) kuin levyttää säveltäjä Aarre Merikannon tuotantoa. Mm. Anniinan ja Kesäillan valssin säveltäneen Oskar Merikannon osin varjoon jäänyt Aarre –poika oli tyyliltään modernisti. Hänen tunnetuin teoksensa on ooppera Juha. Tule kuulemaan lisää Aarre Merikannosta niin säveltäjästä itsestään kuin hänen teoksistaan, kun Martti Parkkari esitelmöi ti 13.4. klo 18:00 Cafe Artissa (Läntinen Rantakatu 5).


 

 

2010/09/01 SYYSKAUDEN AVAJAISET

 

Tervetuloa syyskauden avajaisiin ke 1.9. klo 11:30 Konserttitalolla

 

Aphilalaiset ovat sydämellisesti tervetulleita syksyn konserttikauden avajaisiin Konserttitalon kahvioon. Tilaisuus alkaa kahvilla ja klo 12 ovat vuorossa puheenvuorot . Avajaisissa esitellään Vino-gallerian uusi teos ja tutustutaan TFO:n syksyn ohjelmaan. Kauden ensimmäinen konserttihan on jo pe 3.9. Illan ohjelmassa on mm. orkesterikirjallisuuden klassikkoina tunnetut Sibeliuksen Viulukonsertto ja Rimski-Korsakovin Scheherazade.

 

 

 

 

 

 

2010/09/10 JUHLITAAN CHOPINIA YHDESSÄ

 

Onnea Chopin! – TFO juhlii Chopinin 200-vuotisjuhlavuotta

 

To 9.9. ja pe 10.9. klo 19:00 juhlitaan Konserttitalolla Frédéric Chopinia ja hänen musiikkiaan. Sielukkaista Chopin tulkinnoistaan tunnettu pianisti Janne Mertanen soittaa säveltäjältä puolalaisista teemoista sävelletyn Fantasian ja krakowiak-tanssin nopeita rytmejä mukailevan Rondon. Pe-illan konserttiin on aphilalaisilla erinomainen lippuetu: jäsenkortilla saa ostaa max 2 kpl 10 €:n hintaisia lippuja. Anna siis ystävällesi aito konserttielämys tulemalla hänen kanssaan illan konserttiin!

 

Pe 10.9.2010 Onnea Chopin! –konsertin jälkeen aphilalaiset jatkavat juhlintaa jälkilöylyjen merkeissä Konserttitalon kahviossa yhdessä orkesterilaisten kanssa rennon yhdessäolon merkeissä. Paikalla on myös kapellimestari Jani Telaranta ja illan solisti Janne Mertanen.

 

 

 

 

 

 

2010/09/30 & 10/01 SOITINESITTELYSSÄ HARPPU

 

Soitinesittelyssä harppu to 30.9 ja pe 1.10 klo 18:00 Studiossa

 

Ennen illan konserttia Hanna Rantalaiho esittelee yhden maailman vanhimmista kielisoittimista, joka yhdistää niin muinaisia egyptiläisiä kuin kelttiläisiä. Kuinka monta kieltä löytyykään soittimesta ja miksi kielet ovat eri värisiä… Tule mukaan Konserttitalon Studioon esittämään omat kysymyksesi, jotka ovat aina sinua askarruttaneet harpussa. Konsertissa harppua kuullaan mm. Sibeliuksen Pohjolan tyttäressä. Huom. sisäänkäynti Studioon on Sibeliuksenkadun puolelta.

 

 

 

 

 

 

2008/04/19 ANTON DVORÁK

 

19.4.2008 Juhana Herttuan salonki Turun linnassa

Juhana Herttuan salongissa la 19.4 klo 15 Turun linnassa soi Anton Dvorákin serenadit eri kokoonpanoin. Tilaisuuden isäntänä on ensimmäistä kertaa AphilA. Yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Markku Suksi juontaa konsertin. Tervetuloa kuuntelemaan!

 

TULE MUKAAN

 

LIITY JÄSENEKSI

 

Tervetuloa mukaan Turun Filharmonisen orkesterin ystäväyhdistyksen toimintaan!

Voit liittyä yhdistyksen jäseneksi täyttämällä jäsenlomakkeen. Siirry lomakkeeseen tästä!

Muista myös ilmoittaa sähköpostiosoitteesi, koska osa tiedotteista lähetetään sähköisesti!

Jäsenmaksu maksetaan AphilAn S-pankin tilille: 393900-10711745.  Kirjoita pankkisiirron viestikenttään "jäsenmaksu" ja nimesi.

AphilAn jäsenmaksut vuonna 2009:

  • varsinainen jäsen, 19 euroa
  • nuorisojäsen (alle 26-vuotias), 5 euroa
  • perhejäsen (kun yksi perheestä on varsinainen jäsen), 8 euroa
  • orkesterijäsen, 8 euroa
  • kannatusjäsen (yritykset ja yhteisöt), 200 euroa *)

*) Kannatusjäsenmaksun suuruus vuonna 2009 on seuraavanlainen: kannatusjäsen 100 euroa + liittymismaksu 100 euroa.

Liittymismaksua ei peritä yksittäisiltä jäseniltä, kannatusjäseniltä se on 100 euroa.

 

 

VARSINAINEN JÄSEN

 

Sinusta tulee orkesteriystävä, varsinainen sellainen kun olet maksanut jäsenmaksun. Silloin saat sähköpostina, tai halutessasi kotiin lähetettynä, jäsenkirjeitä ja niiden mukana tietoa siitä mitä AphilA järjestää juuri Sinulle.

Nuorisojäsen olet, kun ikäsi on korkeintaan 25 vuotta.

Perhejäsen olet, kun samassa osoitteessa asuvassa perheessä on jo yksi varsinaisen jäsenmaksun maksava aikuinen.

Orkesterijäsen olet jos toimit filharmonisen orkesterin palveluksessa.

 

 

KANNATUSJÄSEN

 

Kannatusjäsen on yhdistyksen sääntöjen mukaan yritys tai yhteisö jolle, symbolisen jäsenmaksun eli 200 euron maksamisen jälkeen, annetaan etuoikeus saada suora yhteys useaan sataan eri-ikäiseen musiikin ystävään. Kannatusjäsenelle tarjotaan muun muassa tilaa yhdistyksen jäsenkirjeessä, joka säännöllisin välein lähetetään aktiivisille, ostokykyisille jäsenillemme.

Yritykset saavat tervetulolahjana räätälöidyn paketin, joka muun muassa sisältää lippuja filharmonisen orkesterin konsertteihin. Lisätietoja siitä miltä yhteistyö yrityksenne ja yhdistyksemme välillä voi näyttää saatte soittamalla heenjohtaja Simo Malkamäelle, puhelin 0400 536700

Tervetuloa mukaan!

Jos Sinä yksityishenkilönä haluat tukea yhdistyksen toimintaa taloudellisesti se on tietenkin mahdollista. Soita Simo Malkamäelle tai maksa sopivaksi katsomasi summa S-pankin tilille 393900-10711745 ja kirjoita sana "kannatus" tilisiirron viestiruutuun.

 

 

JÄSENEDUT

 

AphilA:n jäsenenä Sinut vedetään mukaan siihen filharmoniseen toimintaan joka Konserttitalossa pyörii. Kun olet liittynyt yhdistykseen saat vuoden mittaan säännöllisesti tietoja konserteista sekä orkesterin ja AphilA:n yhteistyöstä. Sen lisäksi että Sinä jäsenenä ikään kuin istut parhaalla paikalla, saat konkreettisesti nauttia joistakin filharmonikoiden konserteista alennettuun hintaan!

Muita voimassa olevia jäsenetuja:

  • Saat 10 % alennuksen levyostoksistasi. Tämä alennus koskee Ars Musica -liikkeen kaikkia tuotteita, myös niitä joita myydään Konserttitalossa.
  • Saman 10% alennuksen AphilA:n jäsenet saavat myös Turun Tähtituotannon Nettilevykaupasta. Levykaupassa on mm. kamarimusiikkia Sigyn-levysarjalla, sekä historiallisia levyjä, laulelmalevyjä ja jazzia ja muuta joka varmaan löytää paikkansa CD-kokoelmassasi. Mene nettisivuille www.fiftyrecords.com ja tutustu tarkemmin tarjontaan tai soita Ari Hakuliselle, puh. 0400 524 814.
  • TFO:n syyskuun käsiohjelma jäsenille veloituksetta.
  • Konserttitalon lippukassalta ostettuna Pekka ja Susi CD henkilökuntahintaan á 12 euroa.